Stone Henge?

SILMUNEN HANNU 22.03.2014 14:51

Jos tällä hetkellä listan kärjessä oleva Skotlanti Ulko-Hebrideineen voittaa kesän matkakohde kisan, kuuluu matkaan itsestään selvyytenä Stone Henge.

Mutta mutta, ketkä silelä olette käyneet, miten olette retkenne järjestäneet? Olen nyt netistä ko paikan kotisivuilta yms saanut sen käsityksen, että normaali-lippuun kuuluu vain kivien kaukaa katselu vinfo-keskuksen esittelyjen lisäksi, ja että jos kivikehän keskelle haluaa, niin kuin ehdottomasti halaumme, täytyy osallistua yksityisille matkatoimiston retkelle, joko auringon noustessa tai sen laskiessa, siis paikan normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.

Tämähän kuulostaa hienolta, Mutta, retkien hinnat ovat kirpeitä, sadan punnan paikkeilla per napa, ja niihin kuuluu kuljetuksia ja opastuksia muuallakin kuin Stone Hengellä.

Onko kukaan löytänyt retkeä, mikä pitäisi sisällään vain kierroksen ja opastuksen kivien sisällä, eikä muita extra-härpäkkeitä? Mitä matkatoimistoa tai retkenjärjestäjää olette käyttäneet, paljonko maksaneet ja ennen kaikkea, oletteko olleet tyytyväisiä retken antiin?

Jostain olen kerran myös lukenut, että juhannus olisi vuoden ainoa päivä, jolloin kivien sisälle pääsisivät kaikki, ehkä peruslipun hinnalla, mutta nyt en äkisti löytänyt sitä tietoa. Tietääkö joku asiasta jotain?

Vaikkakin, jos näin on, ruuhka lieneen aivan posketon.

t.Kaarina

EEROLA TEEMU 22.03.2014 19:50

Jestas sentään, onko Stonehengestäkin tehty bisneskohde? Poikettiin siellä 80- luvun lopulla ohi kulkiessa m- autolla matkalla Skotlantiin ja Irlantiin. Jonkun matkaa sai kävellä P- paikalta kiville. Pääsyliput, jos edes tarvittiin, niin eipä paljon maksaneet. Tungostakaan ei ollut, mutta emme tosin etsineet mitään spesiaaliajankohtaa.

Mystisiä kiviä olivat ja sellaisiksi jäivät. Turistikohteena tietysti kiva kun on Euroopassa, mutta esim. Machu Picchuun verrattuna aika vaatimaton kohde ( maksaa kyllä junakuljetuksineen sekin aikalailla, puhumattakaan että pääsee Peruun ja takaisin).

Linkkejä haulle löytyy kuukkelista paljon, tuossa yksi:

http://www.londontoolkit.com/whattodo/stonehenge_times_prices.htm

Siis ilman muuta kannattaa poiketa, jos sielläpäin liikkuu!

LINDBLOM ALF 22.03.2014 20:03

Niin, paikka lienee tosiaan Stonehenge eikä Stone Henge?

SUOMI SEPPO 22.03.2014 20:15

Sama paikka. Taitaa olla niitä pienimpiä kirjoitusvirheitä täällä. @seppo

VIRTANEN JUKKA 24.03.2014 16:43

Pari vuotta sitten käytiin, eikä siellä kivien keskellä kukaan silloin kävellyt. Ympärillä oli kyllä paljon porukkaa. Sehän on paljon pienempi kuin kuvissa näyttää, eikä "jumalaista rauhaa" väen paljouden pääse kokemaan. Muutenkin sai jonottaa lippujonossa aika pitkään. Mutta kannattaa käydä itse katsomassa. Englannissa mielestäni oli parasta pienet kaupungit ja ehdottomasti Oxford.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.