Geiranger

Harri Niemi 02.04.2017 18:18

Onko jollain tietoo tohtiiko suvikumeilla lähtee pääsiäisenä Geirangeriin

Jukka Haapsaari 02.04.2017 19:41

Talvirenkaita voi tarvita vielä kesäkuussakin joten kesärenkailla en lähtis.Lisäksi kettingit mukaan.

Harri Halinen 02.04.2017 20:06

Olin kerran toukokuun lopulla ollut Keski-Norjassa. Piti kiivetä matka-auton katolle että näki paikka paikoin maiseman. Tie oli päiväsaikaan kylläkin sula. En muista vuotta, kenties 1990-kymmenluvun alussa.

Mikko Tamminen 02.04.2017 21:58

Juhannuksena ylhäällä vielä maastossa vielä lunta ja alhaalla täysi kesä. Tiet kyllä sulia. Kyllä kesärenkailla pärjää. Järjen käyttö sallittua.

Jukka Haapsaari 03.04.2017 11:33

Tamminen ei varmaankaan lukenut tai ymmärtänyt lukemaansa kun kirjoittaa järjen käytöstä,eikä kuitenkaan sitä käytä vai tarkoitatko että ne voi käyttää kellä sitä on. Kysymys kuuluu tohtiiko kesäkumeilla lähtee pääsiäisenä Geirangeriin?. Ja varmasti oikea vastaus on EI. Hyvällä tuurilla reissun kesärenkain tekeekin mutta kysyjällä ei liene tarkoitus lähteä omaa eikä muiden terveyttä tai turvallisuutta minimoimaan. Se että tiet ovat sulat ei takaa sitä että lunta ei voisi vielä tulla. Kevättalvi on vuorilla pahinta aikaa koska lumen sataessa se on usein märkää joka autojen alla painuu jääksi jossa talvirengaskaan ei auta vaan tarvitaan kettingit. Onko Tamminen käynyt koskaan keväällä Norjassa vai oletko ylipäänsä koskaan käynyt kun tuollaisia neuvoja annat ?. Kysyjä halusi tietoo ei luuloo. Useita vuosia Norjassa työskennelleenä on länsirannikko tullut hyvinkin tutuksi ja sää olosuhteet siinä mukana. Norjalaisilla työkavereilla oli henkilöautonkin takakontissa valmiiksi kettingit kiinnitettynä vanhoihin renkaisiin jotka voi vaihtaa sään muuttuessa sellaiseksi että nastarenkain ei selviä ja sää siellä voi muuttua hetkessä.
Tällä palstalla on kaksi osaavaa karavaanaria jotka neuvovat hienosti kysyjiä ja jopa perustelevat vastauksensa,tästä kiitos heille.

Mikko Tamminen 03.04.2017 17:57

Järjen käytöllä tarkoitin sitä että katsoo keliä ettei lähde jäiselle tielle ajelemaan ilman ketjuja,kuten jo tuossa edellä mainittiin. Kyllä kesärenkaisiinkin voi ketjut laittaa ei tarvii kahta rengas kertaa olla mukana.
Ompa tuolla tullut useasti käytyä sekä kesällä ja talvella. No puhun vain omasta kokemuksestani. Haapasaarella on omansa ja pelaa kyllä varman päälle niinkun varmaan pitääkin.

Jukka Haapsaari 03.04.2017 18:58

Järjenkäyttökään ei riitä jos nousee tai laskeutuu serpentiinitietä ja välillä on lumisia tai jäisiä kohtia tiessä ja pitäisi nousta tai saada vauhtia hillittyä mutta , kun on kesäkumit ja kettingit takatallissa.Niinkuin kirjoitit alhaalla kesä ja ylhäällä lunta sen kun pitää mielessä ja varustautuu oikein niin pärjää kyllä.

Harri Halinen 03.04.2017 19:00

Kyllä tiet olivat aamupäivän lopulla sulia tuolloin kun lumipenkat tien molemmilla olivat kaksimetrisiä kai ylikin. Pysyivät sulina lähes auringon laskemiseen saakka.
Ei olisi ollut kertomani vuonna järkevää lähteä ennen klo 10 kesärenkailla, vuodethan ovat erilaisia.

Juha Hietavuori 03.04.2017 19:58

Muutaman kymmenen vuotta Norjaan rekalla ajaneena olen samaa mieltä tuosta kommentista että " vuodet ei ole veljeksiä ". Niin ja jos päivällä on oikein ilkeä keli kannattaa odottaa yö pakkasta , se usein helpottaa kulkua ihmeesti , mutta karvanaamarithan nukkuu yöllä ,,,,,,

Toivo Koistinen 03.04.2017 20:05

Pääsiäinen on reilun viikon päästä, ja kysyjä kyseli keleistä sillon. Mikäli ei Norjan, ja Ruotsin lait kiellä, mitä en usko, kannattaa lähteä talvikumeilla, ja ne ketjut mukana.
Syystä, että vaikka nastarengas kuluu kyllä sulalla, mutta ei niin paljoa, että se säästö korvaa sen jännityksen minkä kesäkumi voi aiheuttaa.
Niinhän se on, että eteläisessä Suomessa, ja täälläkin ajellaan syksyisin, ja varsinkin keväisin aika pitkään nastoilla sulilla teillä, kun kelit kuitenkin vaihtelee, joten suosittelen talvikumeja, vaika kyse on eteläisemmästä Norjasta.
Tosin minulla itsellä ei ole henkilöauton ketjuista kokemusta, toimivatko ketjujen kanssa, eikä muutenkaan, koska niitä en koskaan ole käyttänyt, jotenka en kantaa siihen ota.
Nastoilla olen tähän asti pärjännyt.
Varma on varmaa.
Toivopoika

Juha Hietavuori 04.04.2017 08:00

Meillä on huussiauton lisäksi kauppakassina pieni Opel Corsa . Olen tämän rengashomman ratkaissut niin että vaihdan toiseen autoon suvikummit aikaisemmin kun toiseen , valinta tarpeen mukaan. Nyt on Corsassa vielä piikkipyörät , on kevyempi tuolla pehmeällä mökki tiellä jolla viikon loppunakin uria tehtiin ,,,,

Veijo Rutanen 05.04.2017 18:50

Geiranger-Grotli ylitystiehän avataan yleensä toukokuun puolivälissä, joten serpentiinitielle ei vielä pääsiäisenä pääse. Merenrantatiethän ovat kyllä jo sulina.
Joskus on tullut itse käytyä alkukesästä vuononorjassa, monta vuoristotietä oli vielä suljettuna. Jos nyt itse lähtisin pääsiäisenä sinne, kesärenkaat ja ketjut olis minun varusteet

T. Veijo

Jukka Haapsaari 06.04.2017 15:43

Mistä Geirangeriin pääsee autolla talviaikaan että ei tarvi ajaa serpentiinitietä.
Minkä takia kesärenkaat täytyy laittaa lipaston alle vaikka ois kuinka tarve talvikumeille. Ja miksi venäläisten pitäs käyttää talvella talvirenkaita Suomessa. Ej jummarra

Toivo Koistinen 06.04.2017 18:03

Miksikö Venäläisten pitäisi käyttää talvirenkaita Suomessa. Yksi syy on ehkä se, että kun se Venäläis rekka täydessä lastissa pillastuu liukkaalla, ja kipeää vastaan tullessaan minun, tai sinun konepellille, ja siittä tuuli-ikkunan läpi eturaivosta sisään.
Ehkä asia samalla kun aivo lentää takaraivon kautta takapenkille vimeisenä ajatuksena juolahtaa mieleen.
Noin karrikoidusti.
Kittilän tie ehkä kuuluisin siittä asiasta, kun aronpoika ajelee suvikumeilla Kilpisjärvelle terminaaliin, jossa puolikkaan keulaan vaihtuu talvirengas vetäjä, joka on ainoa sallittu malli menemään Norjaan.
Toivopoika

Veijo Rutanen 17.04.2017 10:46

Harri, kerro kokemukset geirangerin reissusta, jos siellä pääsiäisen aikaan ajelet.
Varmaan tämän keskustelun pohjalta on vaikea tehdä ainakaan rengasvalintaa...
Minua kiinnostaa kymmeniä kertoja matkailuautoreissuja keski-norjaan tehneenä kokemukset ja myös rengasvalinnat. Varmaan hyviä neuvoja tulee myös niiltä jotka ei ole ketjuja norjassa koskaan matkailuauton alle virittäneet. Ei niillä talvirenkaillakaan ole aina päässyt kaikkia mäkiä ylös. Ketjut on ainakin talviaikaan pakollinen varuste, jos pääteiltä meinaa poiketa.

T.veijo

Harri Niemi 17.04.2017 14:53

joo siis kysymyksen tarkoitushan oli jos siellä joku juuri nyt ajelee niin millaiset kelit juuri nyt on mutta tulihan tänne meillekin suomeen juuri pääsiäiseksi kylmää ja lunta joten se matkasuunnitelma lykättiin myöhäisemmäksi.
Keväinen norja vaan on niin kaunista kun vesi virtaa vuorilta alas

Veijo Rutanen 17.04.2017 16:13

Toukokuussa joskus on ajeltu hardangervuonon rantoja, tuhannet hedelmäpuut kukassa. Näkemisen arvoista. Muutaman kerran on käyty helmikuussa itänorjassa, vuononorja pitää joskus vielä talvella käydä katsomassa. Tämän vuoden reissu heinäkuussa taas länsinorjaan, ainakin geiranger, jotunheimen, brigsdall.....

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.