Joachim Zachris Duncker

Tässä ihan naapurissa asusti.

Nyt sukujuhlia jälkipolvet viettävät. Aika erikoista, täällä Ristiinan Perämettässä.

Käyttäjän lisäys viestiin 5.7.2012 klo 18:54:59 Joachim Zachris Duncker (s. 12. marraskuuta 1774 Ristiinassa, k. 6. heinäkuuta 1809) oli Ruotsin armeijan everstiluutnantti. Vuonna 1789 Dunckerista tuli Savon rykmentin vänrikki. Hän taisteli vuonna 1790 Kustaa III:n sodassa Venäjää vastaan Pirttimäen taistelussa 19. toukokuuta. 1805 Duncker ylennettiin kapteeniksi. Suomen sodan hän aloitti Sulkavan komppanian päällikkönä. Duncker komensi armeijan jälkijoukkoa Suomen sodan aikana 1808–1809 Johan Adam Cronstedtin armeijan perääntyessä Mikkelistä Leppävirran kautta Iisalmeen ja Ouluun maaliskuussa 1808. Pulkkilan taistelun aikana 2. toukokuuta Duncker osoitti sellaista urheutta, että Johan August Sandels antoi hänelle kunniatehtäväksi viedä uutisen voitosta Ruotsin kuninkaalle. Pian tämän jälkeen hänen ylennettiin majuriksi. Kesäkuussa 1808 Dunckerin joukko kaappasi venäläisten suuren huoltokuljetuksen. Koljonvirran taistelussa 27. lokakuuta Dunckerin joukot auttoivat eversti Fahlanderin ja majuri Carl Wilhelm Malmin kanssa Sandelsin alaisuudessa torjumaan ylivoimaisen vihollisen. Sodan jatkuessa 1809 Länsipohjassa Duncker oli ylennetty everstiluutnantiksi. Hörneforsin taistelussa 5. heinäkuuta 1809 Duncker komensi jälkeen jälkijoukkoa, mutta haavoittui vakavasti ja kuoli seuraavana päivänä venäläisten leirissä. Duncker haudattiin Uumajan kirkon viereen kaikin asiaan kuuluvin kunnianosoituksin. Hänen viereensä haudattiin venäläinen kasakkaeversti Aerekov, joka kaatui samassa taistelussa.[1].

Sanotaan, että Suomella on kohtalonyhteys Saksaan ja sitähän se on ollut sisällissodassa, talvi- ja jatkosodassa ja nyt myös EU:ssa. Tässä Suomen sodassa jossa Duncker taisteli, tulevan Suomen autonomisen alueen kohtalonyhteys oli Ranskaan ja Napoleoniin. Sodan seurauksena syntyi ensin autonominen alue nimeltään Suomi ja josta sitten v. 1917 tuli Suomen tasavalta.

Mitähän se tämä Duncker tiesi mitä Napoleon ja Aleksanteri 1. Tilsitissä sopivat 1807 maiden välisen rauhan lisäksi. Tuskimpa paljoakaan. Ja tuskin hän sodan alussa tiesi tai tajusi, että emämaa Ruotsi heitti käytännössä suomalaiset susille heti sodan alusta lukien. Tämä jos mikä osoitti, että mitään Ruotsi-Suomea ei ole koskaan ollutkaan.

Runeberg suitsutti hävittyä sotaa suurena sankaritarinana Vänrikki Stoolin tarinoissa, jotka tosin on kirjoitettu niin, että siinä missä tosiasiat loppuu kuvittelu alkaa.

Niinpä niin Konsulit. Samaan sarjaan kuuluu häpeällinen Pohjolan Gibraltarin antautuminen venäläisille. Pohjoismaiden voimakkain linnoitus, nykyinen Suomenlinna antautui häpeällisesti. Vellihousu kurko Tukholmassa ja muut svedut hylkäsivät raukkamaisesti Suomen puolustamisen. Jatkuvilla perääntymis käskyillään murensivat sotilaalliset menestykset.

Jälkikäteen arvioituna suomalaisten onneksi koitui Venäjän keisarin myöntämä autonomia. Ruotsin kainalossa itsenäisyyttä tuskin olisi koskaan saatu. Le Petit Caporal: "Vive la Russie!"

Allu vaari