Vapaako vain on umpihanki - kuutamohiihtelyä Saariselällä

Kämpän oven hiukan kauhuissani aukaisen, on pakkasta pohjalla kurun ainakin 25 ja risat. Jospa vain halkoja hiukan hakkailen, ja tulen ääreen hetkeksi palaan. Eihän tämä nyt kylmää, sellaista kuin Roope Ankalla Klondikessa muinoin, ja meilläkin Rumakurussa taannoin...Siis sellaista kylmää, että nuotion savukin lapiolla pitää ulos kantaa, ja nenän sieraimet kiinni jäätyy. Mutta Moitakurun kämpän niin harvoin lämpimäksi saa, että juhlahetkeä haluaisi pitkittää.

On se kumma, miten kämpässä ollessa erämaa on Ulkona, mutta ollessaan ulkona, ollaankin erämaassa Sisällä. Nirr nar, nirr nar sanovat neljät sauvaparit. Luisto ei päätä huimaa, mutta hiljaisuus ja kauneus salpaa hengen. Hiljaisuus on pehmeää, kuin pumpulia. Ja valo. Koska oletkaan ystäväiseni käyskennellyt kuutamon kultaamassa metsässä, semmoisessa, mihin ei keinovalo käy. Koska oletkaan antanut lempeän, kirkkaan kuutamon helliä sieluasi. Muistanet miten suloiselta ja lohdulliselta se tuntuu, miten vahvasti koet yhteyden kaikkeen elolliseen, koko luomakuntaan! Tämä valo saa lumikiteet koivuissa sädehtimään, koko yö on täynnänsä pieniä timantteja. Varjot vahvempina kuin pilvisenä päivänä, puut latua vartioi. Nuo kolme ryhdikästä mäntyä, nuoria vielä, rupattelevat keskenään. Kelo ylväänä ja monisäikeisenä, taakka lunta harteillaan, ei haittaa, on elämää nähty ja kestetään. Ennen kuin kukaan ehtii edes säikähtää, tajuaa kaikki, poro se vain ladulle metsästä tolvaa. Ihmettelee hetken, ja omia polkujaa jatkaa.

Palopäillä lumi kuin marenkia, puut kermavaahdolla kuorrutettuja. Yön sinisiä, ne mitkä, iltäpäivällä vaaleanpunaista ja lilaa toistivat. Muistutus karvas, erämaassa vain kävimme, valo Kaunispään maston ei ole se, mitä nyt kaipaamme. Mutta vaatteissa haju savun, jäässä ripset ja nukka posken, laskemme laaksoon rauhaisaan. Pehmeää latua valoisassa yössä. Mikä huikea kirkkaus, mikä tähtitaivas. Miten rikas voi pieni ihminen olla.

Umpihankiko, ei nyt kiitos. Kyllä vapaus löytyy pään sisältä. Kyllä latu tuntuu kutsuvalta. Kiitos. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä.

t.Kaarina

Ohhoh, Kaarinalta aukesi runolähde pulppuamaan. Kauniita ajatuksia ja runollista tekstiä. Elämä on. Kaunista.

PS. Itsekin ehkä saatan pelastua elämälle, se laajakirjoinen antibiootti tuntuu purevan hyvin. Eikä yskäkään enää hakkaa kylkiluita poikki. Ette päässeetkään liimiksestä vielä.

Kyllähän hiljaisuuski on nykyään "kuulemisen" arvoista. Eino Leinoa lainatakseni. "Tai oottako nähneet illan kuun Ja kuulleet kuisketta metsän puun". A.K

Unohtu äskeisessä kysyä vieläkö Lintu Antti on Kuukkelilammella, kun muistelin jolloikin lukeneeni hänen aikovan muuttolinnuksi ja lopettavan yrityshommat. A.K

Kuukkelilampi on saanut uudet vetäjät marraskuussa 2009. http://www.kuukkelilampi.fi/ Lintu-Antti on itse paikalla vuolemassa ja tarinoita kertomassa osan sesonkiajasta.

Tässä vielä pari kuvaa viime viikolta. Kuukkelilammelta hiihdeltiin vain ohi, kun Luton kämppä kutsuu enemmän. Runoa rustasin päässääni koko viikon, kun kuuntelin illan pakkasessa miten sauvat sanoo, ja pohdin umpihangen arvoitusta:)

Luulin, että myös "Tietä käyden tien on vanki. Vapaa vain on umpihanki." Olisi Eino leinon, mutta onko se kuitenkin Aaro Hellaakosken?! Mutta kyllä, kyllä vain ne puut kuiskii...

t.Kaarina

Hellaakoski on ja tässä linkissä hyvässä seurassa:

http://www.cs.helsinki.fi/u/kulju/tautteeksi.htm

Ipressionistinen kirjoitus, josta tuli mieleeni taannoinen toimistosihteeri, joka vaihtoi make-upin ruokatunnilla, koska iltapäivän valo oli kuulema erilainen kuin aamupäivän. Minkähänlainen väritys sitten olisi sopinut tuohon violettiin mualimaan.

Linkki ei näköjään enää löydykään. Siinä Hellakoski oli Oskar Wilden, vanhojen kiinalaisten ja muiden viisastelijoiden seurassa. Muitakin virheitä, kuten impressionistisesa, tuli, mutta johtui siitä, että lapset ajoivat pois koneelta.

Pohjois-Suomen hiihtolomaviikkoa tässä vuotellaan.

Kyllä se oli Aaro Helakoski joka kirjoitti täysi karavaanihengen vastaisesti: Tietä käyden tien on vanki / vapaa vain on umpihanki

Miten nyt näillä meidän kalustoilla sinne umpihankeen :)

Jospa karavaanari ei jäisikään kalustonsa vangiksi:)

t.Kaarina

Meinaatteko ettei toduuten puhujalla ole yösijaa. Kyllähän Karavaanari on tien vanki.Tuskimpa Hellaakoskioli vaanari. Minä ainakaan kun nostan Rinkan pykälään en koe itseäni vaanariksi, lähinnä niinkutsutuksi "turhankäveliäksi".Niinkuin se entinen Lapin mummo ihmetteli turisteja "Mitä ihettä ne tuonne tunturiin menee ei porohommia eikä oikiaa asiaa aivan turhaa kävelevät" A.K

Loppujen lopuksi kysymyshän on kai siitä, mitä kukakin karavaanari sanalla tarkoittaa. Minulla sen kantasana on aina ollut karavaani, sellainen mikä vaikka kameleilla ylittää koko Saharan. Sellainen ei jää tien vangiksi.

Nyttemmin olen alkanut kyllä miettiä, että tuskin mikään karavaanari olen laisinkaan, kunhan olen retkeilijä ja vaeltaja sieluni sopukoihin asti, ja toisinaan asuntoautolla kulkeminen on vain eräs tapa harjoittaa tätä retkeilyä ja vaeltelua.

Muutenkin alkaa veri vetää erämaihin entistä enemmän, ja suunnitteilla on kaksi pitkää pyöräretkeä lähitulevaisuudessa...

Mutta "turhankävelijää" en hyväksy, vaikka hyvinymmärränkin mitä sillä toiset meinaa:)

t.Kaarina

Kiitos Kaarina kauniista kuvista. Talvisen maisemakuvan laitoin koneelleni taustakuvaksi.Sitä katsoessa tekee kyllä mieli pohjoiseen hiihtämään vaikka en yhtään liikunnallinen ihminen olekaan. Mieluiten liikun neljällä kumipyörällä. Laitanpa tähän kuvan viime syksyiseltä F1-matkalta Monzaan. Tapahtui jossain Sveitsissä.

Äskeistä viestiä kirjoitteli tietysti Ossin kartanlukija. Leeni

Hienoja kuvia Kaarina, varsinkin 1190 ja sinä se kuu! Tässä 1081:ssä näytti olleen se "perämettän" laavu, kun taulu-tv:kin oli seinällä! ;).

Olen iloinen, jos kuvat ilostuttivat:) Mutta hetki meni, ennen kuin tajusin, että mikä hiiskatin taulu-tv...vaan siltähän se akkuna näyttää:)

t.Kaarina

On hienoja kuvia. Hellaakosken runoista ymmärrän sen että vapaus tai vankeus on kulkijan pään sisällä.

Onko jaloissa sukset tai kaasupoljin on maku asia.