Pakkoko sitä on aina matkailuautolla ajaa

Pääseehän sitä muutenkin.

http://hapinmatkat.blogspot.com/2016/07/107-matkalla-voi-olla-monella-tapaa.html

AP

Pakko ajaa sillä, kun se on perheen ainoa auto. Ainakin kerran viikossa pitää viedä vaimo kauppaan.

Lehellä luki, jotta uusin dopinki on kilpapyöräilyssä pyörään piilotettu sähkömoottori, ja akku vaikkapa juomapulloon. Katkaisija sitten johonkin, vaikka juomapullon korkiin, tai ohjaustankoon. Pyörissä kun nykyään on sähköiset vaihteen siirtimet, niin tarkastukset ovat hankalia. Yksi kilpapyöräilijä on jo kärynnyt. Itse asiasta. Siinähän se eläkefirman työmiehenä onkin se "vapaus" tehhä mitä haluaa, ja millon haluaa. Lähtee, tai on lähtemätä. Ei ole lopputilin pelekoa Toivopoika

Kuulemma kilpapyörät nykyään suuremmissa kisoissa läpivalaistaan tai lämpömitataan, jolloin sähköhyrrät paljastuvat.

Eikös se ole tuo antura kengissä ja mittauslaitteissa ja muissa elktroniikkavimpaimissa oleva on anturi?

Komppaan Timoa tuosta asuntoautolla ajamisesta. Tupa-auto on meilläkin ainoa kulkupeli, ollut jo kuusi vuotta, ja pyörää en pysty enää ajamaan. Sillä tehdään kaikki ajot, ja hyvin on pärjätty. Vähän iso tuo on kauppojen parkkialueille, ja joskus kuulee kommentteja, miten tuollaisen auton saa parkkeerata, kun menee kaksi ruutua. Yleensä nuo urputtajat hiljenee, kun laitan invakortin ikkunaan.

Hauska kuulla, että joku muukin on samalla linjalla! Pienehkö matkailuauto kaikkine mukavuuksineen on ihanteellinen invalidin esikaupunkiautoksi. Yksi tärkeä ominaisuus on se, että sähkörapulla varustetun keskioven käyttö ei vaadi jaloilta niin paljon lihasvoimaa kuin kuljettajan oven käyttö. Meillä on ollut tämä käytäntö jo vuodesta 2008 alkaen. Silloin olin kyllä vielä täysin terve. Invalidiksi muutuin vasta vuonna 2011.

Ensimmäinen matkailuautoni oli 560 cm pituinen peltikuorinen Adrian Twin. Nykyinen Bürstner Nexxo T569 on vain 9 cm pidempi, mutta puoli-integroituna paljon tilavampi sisätiloiltaan. Se mahtuu henkilöautojen pysäköintiruutuihin. Auton leveyskään (230 cm) ei ole ongelma. Pysäköin se tarvittaessa niin, etten jätä kuljettajan ovelle lainkaan avaamistilaa ja kuljen keskiovesta, joka hyödyntää samaa tilaa kuin oikealla puolellani olevan auton kuljettajan ovi. Tietysti käytän invaruutuja aina kun niitä on vapaana. Silloin on hyvä, että auto ei ole tuota pidempi, koska muuten sen perä jäisi useimmissa paikoissa toisten tielle. (SFC:n aiemmasta Iskulauseesta huolimatta en halua olla "aina tiellä" :)

Kovin on ollut meillä keskustelua, että pitäisikö vaihtaa lyhyempään versioon. Muutaman vuoden meillä oli lyhyempi, se oli muuten kiva ja kivan kokoinen ulkopuolelta, mutta sisäratkaisu vähän "ahdas". Nykyinen auto on Miller Maryland, jonka pituus menee reilusti yli parkkiruudun. Syy miksi kahdella ihmisellä pitää olla näinkin iso auto, on tuo aamuisin herääminen. Mammalla on auton takaosassa oma makuuloosi, jossa hän saa nukkua rauhassa. Minä yleensä herään kuuden aikoihin, ja mamma yhdeksältä, niin siinä ei pahemmin häiriinny. Mietimme kerran, ja kävimme katsomassa "pösseliä", mutta parisuhteen säilymisen kannalta, päädyimme Marylandiin. Pösselin porukka pitää herätä samaan aikaan.

Jos saisin oman lentokentän, lentäisin välillä.

Mutta, kun olen tavallinen suomalainen, eläkeläinen, ja karavaanari, elän kuin osaan.

Omistamme mieheni kanssa enää vain yhden auton, joka vetää matkailuvaunua.

Vaunussa on ainakin yksi hyvä puoli.

Sen voi leiriyttää, ja siten pääsemme vetoautolla ajelemaan vaunun ympäristöön nauttimaan ihmisistä, maisemista, elämyksistä.

sirpa

Erillisvuoteet, ja tarpeeksi matalat ratkaisi tuon hankinnan. helpot padata aamusella. Kompromissejahan nuo on tilankäytöltä, mutta näillä mennään Itsellä noiden parkkiruutujen kanssa ei ole pituuden kanssa ongelmaa, koska aina parkkipaikkojen laitamilta löytyy pari peräklkäistä tyhjää ruutua. Toivopoika

Näin taannoin henkilöauton, oli pösö, jossa oli liukuovet molemmin puolin autoa. helppo ahtaissa parkkiruuduissa.