VAROITUS POSIOLLE AIKOVILLE !

Varottaisin mitä kohteliaimmin Posion suuntaan aikovia karavaanareita! Posiolla on nimittäin kaikki Anu Pentikin tekemää, jopa TP,n mineraali moottoriöljy 10/30, maksoi 1L 6,50€ tarvike liikkeessä, kun kysyin myyjiltä jotta onko tämä nyt varmasti Anu Pentikin tislaamaa? en saanut vastausta, vaan molemmat keski ikäiset myyhät jäivät huuli pyöreänä katsomaan kun poistuin liikkeestä!

Niin pidin kalliina tuo 6,50€ litrahintaa, meillä täällä Euro Cityssä saa samaa öljyä tarvikeliikkeestä noin 11 euroon 4 litraa ! Mutta Pentikin tuotteethan ovat tunnetusti korkealaatuisia ja vielä korkeampi hintaisia ! Ajoin Posion läpi männä kesänä!

Lauri. K

Missä teillä on tuollainen kauppa kuin Euro City?

Euro City on paikannimi ! https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0CB4QFjAA&url=http%3A%2F%2Fwww.ojanpera.net%2F&ei=TaJuVfjNM8GRsAH30oOoDA&usg=AFQjCNErr1K8wxyT3rfdTuP6IvQZjcMWJQ&bvm=bv.94911696,d.bGg

Autopalvelu Ojanperä taasen on liikkeen nimi josta öljyni ostan samoin kuin varaosat ja tarvikkeetkin !

Lauri. K

En ole ennen törmännyt TP:N öljyyn

Tuohon Posioon sen verran, että nostan hattua Anu Pentikille ja Topi Pentikäiselle, että ovat saanet firman kannattamaan ja työllistävät ihmisiä. Todella kantapään kautta ja kovalla työllä ovat luoneet kannattavan yrityksen.

Kannattaa käydä Posiolla!

Käyttäjän lisäys viestiin 3.6.2015 klo 11:24:40 Posiollahan on Himmerkin lomakylä, jossa kohtuuhinnat karavaanarille. Sitten on myös Aneen loma ja Livohka. Eli jos tekee mieli lähteä livohkaan niin joutuu Livohkaan, ei Mätsälään.

Sitten nähtävyys Korouoma.

Heippa Eipähän ainakaan nettisivuilta löytynyt öljyä 11ekee/4ltr. Halvimman öljyn litrahintakin yli 6 ekee.

Esa

Enkä minä ainakaan laittaisi autoon semmoista öljyä, joka maksaa 11 €/ 4 litraa. Saman minäkin löysin tuolta sivulta. Siis yli kuusi euroa litran pullo.

pkk

Minä laitan aina koneeseen Nesteen mineraaliöljyä sitä menee 30 L ja maksaa.... Katsoin viime laskusta 4.6.2014 olivat laittaneet

Mobil delvac MX 15W-40 104420-BLK 174,30 työ 263,40 öljysuodatin 2 kpl 21,51 jätemaksu 7,86 vaihdelaatikkoöljyä 3 litraa 80W 20,25 rasvaus 94,82

Työn suoritti Raskone toinen savu, Vantaa Täytyy kysästä onko Nesteen öljyt loppu maksoi 2,50€/Litra

Laitan tähän linkin tuohon Alpon vihjeen Korouomaan Posiolla.

Klikkaa linkkiä, siitä se tietolähde Korouomasta avautuu: http://matkailu.posio.fi/fi/Kayntikohteet/Luontokohteet/Korouoma#.VW9wIdEw_IU

Tämä Kriston viesti kuuluu roskakoriin, eli ohitan nämä jatkossa olankohautuksella

Pikkunen latikko sulla Kaj kun kolome litraa meni vaan. Kattoikko peräöljyt. Sinne kun pistää 140 öljyä, ja sahanpurua, niin ei ikinä tarvi vaihtaa

Paulille ja Esalle ! Minä ostan öljyt 4L pöntöissä, enkä maksa koskaan niitä ohjevähittäishintoja, vaki asiakkaana saan Arpalta hyvät alennukset, sekä öljyistä että varaosista ! Ja niille jotka moittivat TB öljyjä, kyselkääpäs raskaskone miehiltä mitä öljyä ne käyttävät! Tuo Fiattinikin söi edellisen omistajan koneeseen laittamaa öljyä, (oli luultavasti synteettistä litkua) mutta kun laitoin TB öljyt, öljyn syönti loppui siihen !

PS; Koska se roskakorin kuski laittaa tämän ketjun roskikseen ?

Lauri. K

Korouomasta lisää.

Kohteen P-paikalla eikä varsinkaan Korouomassa ole yhteyttä minkään operaattorin matkapuhelimilla. Alaskulku sujuu helposti, mutta paluuta varten suosittelen varautumaan kävelysauvoilla; helpottaa kummasti matkantekoa ylämäkeen.

Mobil ei ole Nesteen valmistama öljy, niinkuin tuossa aiemmin mainittiin.

T.Jorma

TB:llä on aika paljon eri öjlylaatuja kuten kaikilla muillakin öljymerkeillä. Purkin kyljessä olevat luokitusmerkinnät ratkaisevat mitä siellä on ja kaikilla on samat luokitukset.

Useissa kannuissa on sama tavara huolimatta siitä mitä päällä lukee. Tässäkin voi itse valita haluaako osallistua maksajana laajoihin mainoskampanjoihin vai ostaako pelkästään öljyn.

@timppa

Olen käyttänyt viimeiset 20 vuotta autojeni koneissa TB,n mineraaliöljyjä 10/30 ja 10/40, ainuttakaan koneremonttia ei vielä ole tarvinnut tehdä! esimerkiksi Nissan Cedricin mittarissakin on jo yli 890 tuhatta kilometriä!

Lauri. K

Käyttämäsi öljy onkin ko. autoon vaatimusten mukainen, ei sillä autolla kannata kalliimmalla öljyllä ajaa.

@timppa

Nykyiseen Mersuuni jopa kielletään laittamasta teidän jubbien käyttämiä synteettisiä litkuja ! Jotta turha elvistellä !

Lauri. K

Posiolla paistaa aurinko. Pitää tänään kuitenkin käydä Kuusamossa mutkin kun lensi koppelo ikkunasta sisälle, ja Posiolta ei löydy uutta ikkunalasia. Lasit oli vanhoja 3 millisiä ja eihän ne kestäneet. Viimeksi kolme vuotta sitten lensi homenokka keittiön lasiin ja eikun hengettömäksi. Tämän rakennuksen ikkunat ovat tuoreempia ja todistetusti meton kestäviä. Heräsin päiväunilta rysähdykseen, ja katsomaan jotta mikä se oli. Ja mehto uuniin! Nytkin pihassa taas yksi koppelo pyörii, viihtyvät tässä kun on vanhoja mäntyjä ja muutoinkin niille mieluinen paikka. Mutta niin on minullekin;-)

Aurinko paistaa täällä Tornio ojan varessakin jälleen muutteemmaksi ! Se on jollakin tuurit ja viuhkat, kun metsotkin lentelevät suoraan uuniin ! Ei ihme jotta koppelokin pyörii ihmeissään pihalla !

Lauri. K

Posio on hieno paikka. Taas kesällä tulee käytyä. Ihmettelen miks tuli tollainen varoitus, jos joutu ostamaan litran pullon normaalihintaisista öljyä.

pkk

Miten se niin normaali hintaista oli tuo 6,50€ litra, kun täällä maalikylillä saan samaa öljyä 11€ 4litraa!

Hienot paikat siellä kyllä oli varsinkin Kemijärven ja Posion välillä, epäilen jotta käväisen siellä tänäkin kesänä ! Öljynsyöntihän Fiatissa loppui ja omat evääni otan täältä mukaan ! joten Posiolta ei minun tarvitse ostaa mitään !

Lauei. K

ja jossain kohtaa kun mainittiin että mobil ei ole nesteen valmistama öljy, niin ei voi millään ollakaan. Neste kun ei valmista moottoriöljyjään, vaan osta ne Ashland yhtiöltä minkä päämerkki on Valvoline.

Jos kotimaista työtä (oikeaa työtä eikä pelkkien johtajien) haluaa tukea, niin silloin ostetaan Teboilin Haminassa valmistettuja öljyjä.

Tässä vähän jutun juurta Posiolta- Anteeksi vain hiukan pitemmänpuoleinen alustus. -tapani-

Moternia kalastusta

Aikaa voi kuluttaa monella tapaa. Useimmat pilkkimiehistä, ainakin meistä hieman varttuneimmista, ovat jo omat kotkotuksensa pitäneet sekä riittävästi kaiken maailman kissanristiäisistä nautiskelleet. Onpa se perimmäinen syy sitten ihan mikä tahansa. Niin ilman omantunnon tuomaa tuskaa. Saati enää pakollisen menestymisen luomaa tarvetta. Tahi edes uuden parisuhteen muodostumisen tuomaa häivää sitä vapaa-aikaa jo ihan oikeutetusti kulutellaan. Kun taas jotkut, alati uudenjanoiset puurtavat ikuisissa jatko-opinnoissaan. Sangen monet meistä jotka jossain elämänsä kehitysvaiheessa pyrkyryyteen ja siihen todelliseen kuolemansyntiin ahneuteen ovat hairahtuneet. Tuntevat kohdaltansa ylenpalttiseksi käyvän työnteon ihan kiitettäväksi ansiokseen. Toiset vielä hullummat, kokevat vallan sekä aina lopulta turhanpäiväiseksi käyvän mammonan halimisen oikein erikseen mainittavaksi kunniakseen.

Aivan tavatonta ei tänään, kuin menneisyydessäkään ole laistaa kotona oman perheensä parissa odottavaa arkirutiinia. Varsin yleistä on verhoutua muiden, mukamas tärkeimpien velvoitteidensa taakse. Ja kaiken lisäksi nämä ainaiset pyrkyrit, ensin muualla mielin kielin oltuaan purkavat kotiinsa päästyään omaa sisäänsä patoutunutta kiukkuaan. Kun omantunto sitten ennemmin tahi myöhemmin, korventaa alvariinsa menossa olevaa. Niin mitä he silloin tekevätkään? Varsin tyypillistä on korostaa omasta halusta riippumatonta pakkoa. Paisutella menemisiensä yleistä tai mitä tahansa muuta, omalle kotiväellensä yhdentekevää merkitystä. Tuossa tilanteessa tuiki tavallisesti muunnellaan totuutta. Kehitellään sellaista jonkinlaista poliittista osatotuutta mieleisekseen ja valehdellaan siinä vaiheessa uskottavasti enää vain itselleen. Meiltä kaikilta työhön tai erityisen tärkeään asemaansa hurahtaneilta puuttuu vain kuukauden myyjän eli työn sankarin kuva seinältään.

Vaan mikä tässä elämässä on oikein tai väärin? Sen jokainen kohdaltansa ja vain kohdaltansa ratkaiskoon. Mutta harrastuksesta toki, kovin yksinäiselle, käy yhtä lailla se kapakassa istuminenkin.

Noita liki kaikkia on tullut maisteltua, joskin vaihtelevalla menestyksellä. Paljon ovat vuodet mennessänsä vieneet. Mutta myös sen tuoneet, ettei tavassa kaataa vettä lasiin ole yhtä ja oikeaa. Suotta pälyillä kokoajan sivuillen, peläten huomista ja etsiä jotain täydellistä elämää jota ei ole olemassakaan. Eikä kukaan tule sellaista jälkeensä jättämään. Sama siis miten itse kukin polkunsa kulkee. Tai on kulkematta. Ei kait toinen ole täällä toistaan parempi. Kuka ylipäätään voi elämästä tietää mitään todellista, ennen kuin on omansa käyttänyt. Turha muutoinkaan murehtia, kääntyykö aina oikeaan ja valitseeko varmasti sen kaikkia osapuolia miellyttävän vaihtoehdon. Sitä paitsi. Se yhden ehdottomasti oikea voi toiselle olla täysin väärä. Eläköön siis kunkin minkä syntyessään saa. Taikka sen minkä sattuu lahjaksi saamilla avuillaan onneksensa saavuttamaan. Sillä elämä ei suinkaan ole oikeudenmukainen. Mutta aika joka vääjäämättä käy, on melkoisen vekkuli ja mennessään se kuluttaa muutakin kuin housuja.

Sitä aikaansa ovat ihmiset aina yrittäneet vangita. Moni menneisyyden väkijoukko määritteli aikakäsitteensä jonkin kiinteän, pysyvän ja itsellensä muuttumattoman luonnontapahtuman mukaan, etsien näin paikkaansa kaikkeudessa. Jo muinaiset kansakunnat perustivat aikakäsitteensä kuunkiertoon ja se riitti hyvin sen piirtoon. Aurinko joka on ollut ja joka edelleen on monen jumala tai ainakin sen kuva, antoi vuorokauden käsityksen. Kohta aika opittiin tikun avulla jakamaan valoisan ajan jaksoihin. Vähän myöhemmin huomattiin laittaa hiekkaa tiimalasiin. Pian kivet pakattiin rattaiden kera kelloon. Nykyisen teknisen kehityksen silmänräpäyksessä saatiin sirut sähkön avulla värähtelemään. Viimeinkin pääsivät meidän tietäjät leikkimään atomien osasilla ja haaveiltiin ihan nanosekuntien pilkkomisilla. Voi hurja. Viimeistään nyt, kun opittiin sekunnin miljardiosia pilkkomaan ja ymmärrettiin näkyvän ja näkymättömänkin valon kuuluvan samaan värähtelyjärjestelmään, luultiin lopullisesti saadun ajasta kiinni. Tehtyä itse Hänestä se oikea selkävoitto ja pystyttävän näin yhä pienemmäksi käyvää aikaa mittaamalla myös oman elämän kulkua hallitsemaan.

Mitä hullua! Eihän Ajatonta, sen paremmin kuin Hänen luomaansa kaikkeutta voi ajallinen vangita. Miten pelkkä kuva voi täydellisyyden tavoittaa. Miten yleensäkään kuvata jotain sellaista jonka kuvaamiseen ei edes ole olemassa sanoja? Ei Ikuista pysty mikään ihmiskunta koskaan käsittämään, saati sulkea sen enempää pulloon kuin kelloonkaan. Ja jos lopullisen tarkoitus olisi meille ajallisille tarkoitettu, olisi se jo aika monta ihmiskuntaa sitten selvitetty. Voihan tietysti itsellensä uusi ja ainutkertainen ihminen uskotella kaiken laista. Kuten vaikka ennen pitkää selvittävänsä Kaikkeuden salaisuuden, taikka kaitsevansa rajattomaksi käyvällä tekniikallaan yksin Hänen luomaansa luomakunnan. Sairasta kuinka jotkut voivat uskotella uudella tekniikallaan muuttavan kehityksen suunnan paremmaksi, korjaten muka Luojan tekemät virheet ja istuttavansa uuteen ihmiseen ne entistä paremmat uudet perintötekijät. Miten ihminen, joka ei ole pientä hiekanjyvää kummempi voi kuvitella olevansa luomakunnan korkein kruunu. Olevansa juuri tällä kertaa se paras yksilö kautta aikojen ja kautta ikuisuuksien. Voi sääli. Voi sääli. Sillä saattaa se olla niinkin. Että Hän joka meidän ja joka ikisen kiven tahi kannon sisällä asuu. Koostuu muustakin kuin maailmakaikkeuden jatkuvassa kiertokulussa olevasta energiasta, atomeista, sen pikkuruisista värähtelevistä osista sekä useimpien tällä hetkellä tuntemiemme elämänmuodon tarvitsemasta piistä, hiilestä ja sen monenmoisista elämän välttämättömistä aminohapoista. Miten kukaan voi olla niin typerä. Uskoa nyt kojeilla hallitsevansa elon määrää, tai edes aikaansa jakamalla kaiken maailman minuutteja, sekunteja ja mitä kaikkia sekunnin biljoonan-piko-osia niitä onkaan. Mutta vaikka jakaisimme kaiken ajan mitä maailmankaikkeudesta löytyy, emme Häntä löytäisi. Sillä yksin Hänen on kaikki, niin aika kuin ajattomuus maailman alusta sen loppuun saakka.

Ihmiselle ajan määrittämisen mahdottomaksi tekee sen suhteellisuus. Joinain hetkinä kun odottaa jotain oikein mieluisaa saapuvaksi, aika likipitäen pysähtyy. Silloin puolikaskin minuutti voi käydä ikuisuudesta. Kun taas kauan odotetun ollessa käsillä tekee aika ilkikurisen tepposensa ja iloisesti nauraen laukkaa ohitsemme.

Mutta onko Ikuinen voinut joskus alkaa? Ja jos on, niin voiko Hän myös päättyä? Voiko sellaista edes olla olemassa mitä ei näe eikä kuule. Eihän Häntä saata haistaa, maistaa, saati edes sisimmässään tajuta. Kuitenkin juuri Hänen ilmentymäänsä ovat kaikki paikat täynnään. Hän on se joka synnyttää. Hän kasvattaa. Hän antaa ja ottaa. Hän tuo ja vie ja Hän riepottelee kaikkea yksin oman halunsa mukaan. Joku sanoo, ettei Häntä ole edes olemassakaan. Toinen puolileikillään selittää, ettei ainakaan tunne Hänen nimeään. Eihän Hänen nimeään kukaan voi varmasti tietää, mutta joka puolella Hänelle on annettu lukemattomia nimiä. Hänen nimissään tehdään kaikkea käsittämätöntä, minkä sanotaan olevan Hänen tahdostaan lähtöisin. Mutta miksi näin tapahtuu? Kun kuitenkin kaikkien ja kaiken lopullinen kaipuu on Hänen ja yksin Hänen luoksensa. Sillä Hän on se joka on aina ollut ja yksin Hän, on aina oleva.

Muutoinkin ajassa on jotain sangen kummallista. Aivan kuin elämässä olisi jokin ennalta määrätty, joku käsin kajoamaton virstanpylväs. Sillä siinä vaiheessa kun aloin vähentämään haaveita tulevista ja siirryin muistelmaan myös menneitä, ilmestyi peiliin joku oudon näköinen olento. Minä se en voinut olla vaikka se minua jotenkin muistutti. Ennemmin luulin peilissä olleen isäni tai vielä paremmin hänen isänsä isä. Kun katsoin kuvajaista tarkemmin, jouduin sen heijastaman tosiasian hyväksymään ja huomasin sieltä ajan riuduttaman ruumiini tuijotuksen. Mihinkä kaikki vuoteni ovat menneet, kilpalaukallako ohitseni kaikonneet? Miksi tämän Ajattoman mukaakaan kelpaa pelkkä maan majoille menevä ruumiini? Ja miksi vain sieluni jää paikoilleen? Niinhän se on. Juuri kun luulee elon tiu’usta jotain käsittävänsä, tekee aika tepposensa. Se tekee sen saman tempun minkä on tehnyt kaikille sukupolville ennen minua ja on tekevä. Aina hamaan loppuun saakka, aamen. Niin juuri. Aamen.

Ei mitään uutta Auringon alla

Minulla on jo pienestä pitäen ollut taipumus jäädä koukkuun. Milloin se on koskenut urheilua, milloin yltiöpäistä työntekoa ja puhumattakaan tästä, väliin kaiken ylitsekäyneestä kalastusinnostani. Niinhän tässä elämässä taitaa olla; jotta yksi johtaa toiseen. Tuossa takavuosina kävi niin kurjasti, etten enää hallinnut television käyttöä. Oman osansa siihen saattoi tehdä vallan älyttömyyksiin luiskahtanut työnteko. Sen saivat aikaan oma vakituinen päivätyöni sekä saman talon muista yksiköistä tarjottujen ylitöiden että toisten laitosten keikkaluonteisten ilta, yö ja erityisesti haluamieni pyhätöiden kohdalta. Kaiken kukkuraksi, osaansa vaativat vielä opiskeluajoilta jääneet sivutoimiset talonmiestyötkin. Kaiken pahan alku ja juuri lähti liikkeelle päivätöissä, sairaalassa, toisten osastojen joulunajan pyhävuorojen ahnehtimisesta. Ylitöitä tuli kasattua ihan yllin kyllin. Ensin haalin niitä oman talon sisältä ja kohta myös toisten lähisairaaloiden tahoilta. Silloin alkuun en vielä kulkenut puolinukuksissa ja kykenin nauttimaan aikaisten aamuvuorojen sinisävyisistä työmatkoista. Kaikki työmaat sijoittuivat mukavasti kävelymatkan etäisyydelle ja aamuvarhainen taivaankannesta laskeutuva auer kävi mitä parhaimmasta suklaamainoksesta. No, joulu tuli ja johonkin meni. Seurasta ja etenkään työseurasta ei sen sijaan ollut puutetta. Tuntui kuin kaikista muista velvoitteista vapaa poikamies oli perheellisten työyhteisöissä sitä kaikkien halutuinta valuuttaa. Uusi vuosi jatkui samanlaisena. Työhullu singahteli eri toimipisteiden välillä ja tuli pikkuhiljaa entistä väsyneemmäksi. Usein työvuorot menivät toistensa päälle, ristiin ja lomittain. Vaan monilla, etenkään vanhusten, vuodeosastoilla ei ollut niin väliä niistä tahattomista pikku myöhästymisistä. Tärkeintä kunhan saivat jonkun raskasta perussairaanhoitoa tekemään. Monesti töistä kotiin tullessa oli puhelinvastaajassa viesti hätäisestä ilta tai yövuoroon lähdöstä. Sillä ei ollut niin väliä vaikka saapuisin myöhässä, kunhan vain saapuisin, korostettiin usein nauhalle jätetyssä sanomassa. Kyllähän nuo tuplapalkalla tehtävät pyhävuorot nuorta ja rahalle niin montaa käyttöreikää löytävää kiinnostivat. Pikaisesti hälytetystä ylityöstä kun sai vielä hälytyskorvauksenkin. Peruspalkka sinällään ei noissa töissä ollut järin hääppöinen. Jos esimerkiksi halusi asua kantakaupungissa, saattoi yhden päivätyön koko käteen jäävä kuukausipalkka mennä pelkkiin vuokrakustannuksiin. Omistusasunnosta ei kannattanut haaveillakaan.

Lapsuudesta muistan, miten kansakoulun opettaja usein sangen ihanteellisesti puhui, kuinka entisaikaan ihmisillä oli asiat huonosti ja kuinka hyvin nykyisin. Sangen korostuneesti hän kertoi miten hyvin jopa tavallisella työväestöllä nykyaikaan meni. Kumma vain miten monesti se taksvärkkien teko ja torppariaika kävi mielessä, kun tuota omaa kukkeinta nuoruutta kuluttelin. Silloin alan orjapalkasta vai mistä johtuen oli pääkaupunkiseudulla jatkuva ja sanoisinpa jopa huutava pula sairaalahenkilökunnasta, vaan mihinkä se olisi siitä muuttunut. Köyhä on perso vähällekin rahalle. Enpä osannut minäkään kieltäytyä tarjotuista ansiomahdollisuuksista. Niinpä ryvin sanoisinko, että ryvin aivan pohjamutia myöden noissa ylenpalttisissa ja mukamas hyväpalkkaisissa ylitöissä. Seurauksena kuitenkin se, etten kotona jaksanut muuta kuin lysähtää television ääreen. Ei sieltä mitään järkevää katsottavat tullut, mutta en avattuani osannut enää kiinnikään panna. Yökaudet siinä kului tuijotellessa tuota mieltä tylsistyttävää pölhölaatikkoa ja tietysti tulin kahta väsyneemmäksi. No, mitä tuosta seurasi? Sehän on selvä. Seurasi pieni valaistumisen hetki. Jonka seurauksena televisio kainaloon ja kiikutus kellarikomeroon eli tässä tapauksessa taloyhtiön lämmönjakohuoneen peräkopperoon.

Johan alkoivat unet maittaa. Kuin leikiten, selvisin päivätyöstä. Jälleen kelpasivat jatkuvasti tyrkyllä olevat ylityöt, toisten sairaaloiden ilta, yö ja jopa putkeen tehdyt koko viikkopalkan veroiset viikonloput. Ei, enää ei tullut sivutoiminen talonmies rättiväsyneenä kotiin, heittäytynyt lopen nuutuneena television ääreen ja voihkinut vetämättömyyttään. Enää en ollut yhden ylityövuoron jälkeen rättiväsynyt, vaan vihellellen ja kuin lenkille mennäkseni, lähdin iloisesti luuttuamaan taloyhtiön rappuja. Nyt huomasin miten kevät eteni. Kuinka valon määrä lisääntyi ja kuinka muuttolintuja näkyi päivä päivältä enenemän. Vahvistuin siinä itsekin. Vapaahetkinä alkoi jälleen uhkua tarmoa ja toivoa. Niinpä kaivoin esiin vanhan, mukavan ja monin tavoin hyödyllisen harrastukseni eli karttojen tiirailemisen. Mikäs oli sen mukavampaa, kuin pitkän työpäivän päätteeksi tutkailla mahdollisia retkipaikkoja. Seurailin kartoista seitinohuiden puroviivojen muodostamia kudelmia ja etsin hentoisten korkeusviivojen lomista latvavesien kiinnityskohtia. Paikallistin ylimmät kalamiestä kiinnostavimmat salolammet ja tein varsin onnistuneita pikakäyntejä parhaan kaverini tämän Nukkumatin seurassa. Yksi jos toinen kala-, marja- eli sienipaikka on tällä tavoin löytynyt. Paras apu noista kartoista on suunnitellessa pienimuotoisia, kevään ensimmäisiä kanoottiretkiä. Ihan pelkkiä GT-karttoja käyttäen olen tutustunut moneen yltiöihanaan latvapuroon. Noilla, joskus vain viikonlopun kestävillä, reissuilla saa leikkiä kaikki vaikeudet voittavaa tutkimusmatkailijaa ja rymytä mielen hyväksi, usein umpeen kasvavia metsäojia. Yöpaikoiksi löytyy yhä vanhoja metsäkämppiä, joita ei ole missään kirjoissa eikä kansissa. Monet niistä majoitteista ovat juuri pikkuisten entisaikaisten uittopurojen varsilla ja palvelevat tätä nykyä metsästys, retkeily ynnä alan miesten sekä naisten kalakämppinä. Usealla metsäkämpällä on myös kunnossa olevia saunoja ja niissä varistellut aamuöiden hämyt ovat olleet vissiin niitä helmiä joita onnenkantamoisiksi kutsutaan. Aivan pääkaupunkiseudulta näitä paikkoja on turha hakea, mutta jo Hämeessä ne kutsuvat kulkijaa.

Tuona menneenä kevättalvena en suoranaisesti kanoottireittiä etsinyt, vaan kaihoilin kaipauksesta. Kaihoilin jostain rauhallisesta, lähes asumattomasta ja vesirikkaasta metsäalueesta. Etelä-Suomessa tuommoinen on väkisinkin pitkässä kuusessa ja käytännössä täysin toteutumaton yhtälö. Halajamallani alueella ei myöskään saanut olla pitkin poikin, kilometrin ja väliin jopa puolen kilometrin välein maastoon puhkottuja avoimia haavoja. Tarkoitan siis metsäautotietä ja joka puolelle levittäytyneitä hakkuuraiskioita. Metsä saisi kernaasti olla vanhaa vähänhakattua ja sydänmaan laista ikimetsää, joka mahdollistaisi entisaikaiset sellaiset hatunnoston arvoiset puut. Aiemmat pohjoisen pilkkiretket olivat suuntautuneet yleensä Pohjois-Norjan rautuvesille. Monet hienot keväät siellä Finnmarkissa on kulunut ja en voi sitä kieltää etten ole nauttinut. Jotain noilla retkillä kuitenkin puuttui. Pitkään sitä mietin. Mietin ja ihmettelin. Viimein sen oivalsin mitä perimmältä oikein kaipasin. Suuria sellaisia taivaanlakia puhkovia puita olin aina ollut vailla, niiden suojaisaa siimestä ja etenkin rauhaisaa tulilla oloa. Nuo yliperän rautuvedet kun sijaitsevat enimmiltä osin liki puuttomissa tuntureissa. Huonon kelin sattuessa ne ovat keljun karuja paikkoja. Retket oli tehty aina taatulla miesporukalla. Väliin on vietetty jokunen, mukamas kovien miesten sissipäivä avotunturissa ja yövytty enempi vähempi juopotellen teltassa. Enimmäkseen olemme eläneet herroiksi, hiihtäen päiväksi järville ja palaten yöksi mökkiin tai vanhan kaverini oivalliseen asuntoautoon.

Alussa nuo aukeat ylätasangot viehättivät erilaisuudellaan ja Suomineidon syli saloineen jäi noilla kevätreissuilla unholaan. Mutta vaikka nuo loistavat Pohjois-Norjan tunturijärvet kykenivät pystymetsästä tulleen Suomalaisen varsin uhkeilla rautusaaleilla hurmaamaan, niin silti jäi aina jotain kaihertamaan. Kerran sitten sen vain tajusin ja oivalsin kuuluvani puukansaan. Siihen samaan kansaan johon moni kaltaiseni niin lähtemättömästi kuuluu. Enhän toki väitä että puita sentään halailisin, saati itseäni niihin ketjulla kytkisikin. Mutta aina metsien luota vähän pitempään pois ollessani niitä alitajunnassani lakkaamatta halajaisin.

Etsivä löytää

Tuona keväänä oli muutakin mielessä. Toive eli tarkoitus yhdistää omaakin kutua, ahvenen kudun lomassa. Pitkään ja hartaasti, ilta illan perästä tuijottelin silmät sikkurallaan sängyn laidalle levittämiäni GT-karttoja. Yksi karttasarjan kappaleista palasi aina käsiin ja se oli numero viisitoista. Sitä tuli käänneltyä ja väänneltyä. Tuli luettua kuin Jukolan poikien ABC-kirjaa. Eräänä iltana nuo karttoihin piirretyt koukerot nousivat yllättäen esiin ja paljastivat pitkään piilotelleet salansa. Siinä se nyt oli. Vihdoin olin löytänyt halajamani. Siellä odotti sydänmaan sompioni ja se oli Repotunturin seutu. Tarkemmin määritellen paikka sijaitsee Perä-Posion ja Kemijärven välisessä maastossa. Länsi-pohjoislaidasta alueen katkaisee suomen pisin valtavirta, Kemijoki. Eteläosiltaan alue rajautuu Posio-Rovaniemi maantiehen ja sen itälaidaksi rajasin Suoli- eli nykysuomenmukaisen Saarijärven. Kaavailemani kohteen alapuolella sijaitsee paremmin suurten yleisökynnyksien tunnustama Korouoman kanjoni. Sinne asti en alareunaa kelpuuttanut, vaan pysäytin rajaksi Palotunturin. Mutta voi kauhistus Palotunturin takana pilkotti kartalla Eksymäkukkulat ja niinpä siirsin rajaa varoilta vielä piirun verran pohjoisemmaksi. Seudun muita turistikeitaaksi luokittelemiani paikkoja ovat Riisitunturi idemmässä ja hieman vielä lisää niin löytyisi varsinainen jättituristirysä, eli Rukatunturi. Noista paikoista kunhan itse pysyisimme sivussa, niin hyvä reissu siitä tulee. Enhän toki taaskaan väitä noita suosittuja turistipaikkoja inhoavani vaan suorastaan päinvastoin. Tuommoiset suurten joukkojen ykkössuositut paikat ovat monin paikoin ja tavoin, erittäin hyödyllisiä. Yrittäjät niihin tulevat tietysti pääosin etelästä, mutta niin tulevat myös niiden tarvitsevat asiakkaatkin. Noiden elämys- ja hiihtokeskuksien työllistävät vaikutukset ovat monella pohjoisen paikkakunnalla varsin huomattavat. Mikä olisikaan esimerkiksi Kuusamon vireys tai työllisyystilanne ilman Rukan! tuomaa vetovoimaa. Toinen loistava ominaisuus noilla paikoilla on niiden valtava massaimu, joka jättää vähän sivummalla olevan seudun miltei tyystin autioksi. Näin ajateltuna on tilanne likipitäen katsottuna ihanteellinen. Toiset, jotka haluavat olla siellä missä ovat kaikki, saavat haluamansa ja meille jotain muuta kaipaaville jää omat seutunsa.

Sana Posio on saamen kieltä ja tarkoittaa alueen nykyväestön valtakielellä kodan suuaukon vastapäätä olevaa takaosaa. Tässä tapauksessa nimitys on vähintään oivallinen, sillä onhan Posionjärvi perimmäinen eli takimmainen tuosta Kitkan mahtavasta vesistöketjusta. Posion alapuoliset alueet tiesin vanhastaan lähes paljaalleen hakatuiksi ja olevan vielä monin paikoin perin lohdutonta katseltavaa. Raskaimmat muutokset olivat kohdistuneet Pudasjärven ja Ranuan seutuville. Oman osansa tuosta välttämättömästä vanhojen metsien hävityksestä sai Taivalkoskikin. Kuvaavaa on esimerkiksi erään muualta poissa olevan opettajattaren kommentti, tästä nykyisestä kotiseudustaan.

Ei täällä Taivalkosken perukoilla puut edes kasva suuriksi, ei täällä ole missään suuria puita. No ei tietenkään ole, kun kaikki hakkuukelpoinen on aikanaan kaadettu ja uusien puujättiläisten kasvaminen kestää satoja vuosia. Yhdessä taikka kahdessa ihmisiässä ei pohjoiseen kummoisia ikimetsiä kasvane, ei edes kymmenessä polvessa vaan se vaatii kymmenien ihmissukupolvien muodostaman jatkumon. Onhan noiden seutujen metsäalueita aina meidän tunteman historian ajan verotettu, mutta aiempia hakkuita ja vähäisiä tervanpolttoja voi verrata lähinnä lehmien lypsämiseen. Metsien suoranainen raiskaus vai sanoisinko täysimittainen hävitys, käynnistyi vasta silloin kun maksoimme itään sotakorvauksia eli kansallisen vapautemme lunnaita. Eikä sen edes jäljellä olevien vanhojen metsärippeiden hävitys lopu ennen kuin se muuttuu taloudellisesti kannattamattomaksi.

Siellähän tuo samainen Siperian-karhu kuuluu taas kääntyilevän, pysyisi vain vielä jonkin aikaa unessaan eikä kunnolla herättyänsäkään meille ärhentelisi. Vanha kansa tosin tiesi, ettei karhu ole vaarallinen ellei sen pentuja ahdistella, taikka mennä suorastaan talvipesän päälle rymistelemään, seipäiden ynnä tussareiden kera häiritsemään. Järjetöntä on yleensäkään uhota, saati sitten vahvemmallensa. Se on yhtä vaarallista touhua kuin käydä hullua yllyttämään tahi mennä lahoa puuta tyrkkimään. Sinänsä näin jälkikäteen on helppoa leikkiä viisasta, kun ei tiedä menneiden aikojen aukottomia tosiasioita eikä mielialoja. Parhaansa kai ovat sen aikaiset päättäjät tehneet tai ainakin sen minkä ovat uskoneet parhaaksi. Historiallinen tosiseikka vain on, jotta kaksi kertaa on piskuinen Suomineito vastannut tahdon tämän alati suuruudenhullun Saksan kihloihin. Saman kaksi kertaa, olemme täpärästi, kansakuntana pelastuneet. Ensimmäisellä kerralla tätä Saksaa ihannoivat muualta tulleet ylimystömme edustajat, jotka ovat alun perin mahdollistaneet teollisen kehityksemme ja suurimaksi osin myös metsäteollisuutemme perustaneet. Joten suo siellä ja vetelä täällä. Nämä ihan vielä nykyisinkin Jääkäriliikkeen vankkumattomat kannattajat, halusivat perustaa tänne itsellensä soveliaamman Preussilaisen monarkian. Heillä oli jopa kuningas valmiiksi katsottuna. Samoten istuivat noihin aikoihin hallituksessamme vieraan vallan kenraalit ja maassa oli vahvasti aseistetut saksalaisjoukot. Saksa onneksi kukistui sopivasti ensimmäisessä maailmasodassa ja saimme huokaista helpotuksesta. Toisella kerralla noin kolmekymmentäluvun alkuvuosina pääsivät Suur-Suomen kannattajat jälleen valloilleen. Taas hierottiin naimakauppaa rautasaappaan kanssa ja kuviteltiin jymäytettävän Venäjän umpityhmää entisistä työläisistä koostuvaa puoluejohtoa oikein kunnolla. Ei pidä myöskään unohtaa sitä kiistatonta seikkaa. Ylin sotapäällikkömme Tsaarin henkivartiokaartin entinen ulaani Mannerheim oli juuri se henkilö jota Venäjä vallankumousjohto mitä katkerimmin vihasi tai sisimmässään pelkäsi. Hän edusti meillä varsin ansioituneesti sitä kaikkea rahvasta syntyperää halveksivaa yläluokkaa, jonka ikeestä olivat kommunistit Äiti Venäjän vapauttaneet. Aivan kuin se Amerikan nuorempi Bush joka vapautti Irakin kansan? Toinen

Juuri tuota tarkoitin kommentoidessani tuota öljyjuttua. Teboil öljy on kotimaista, eikä ollenkaan huonosti testeissä pärjännyt.

Lauri, mitä TB:n öljyä tuo käyttämäsi öljy on?

Ja voitko sinä välittää sitä minulle köyhälle?

Öljy on ihan normaalia TB;n mineraali öljyä 10/30 käväise möpömökki matkallasi täällä Tornio ojan varressa, näppäät Ojanperältä öljyt, Ikeasta lastulevykuorman ja Haaparannan systembolagetista halvat oluset ja siiderit, 7,2 prosenttinen olut on Ruotsissa yli puolta halvempaa kuin tuo ruokakauppojen teinikalja Suomessa ! Hyvää matkaa !

Lauri. K

Menen kyllä Posiolla käymään aivan muista syistä kun öljyä ostamaan.

Posiolle, Posiolle, sinnehän tässä ollaan menossa, mut matka etenee Pokkismaisen hitaasti-

Aivan kuin se Amerikan nuorempi Bush joka vapautti Irakin kansan? Toinen ristiriitainen kummallisuus on kyllä siinä, että mummoni joka asui Mäntsälän lähellä Ohkolassa, puhui aina Tsaarin siunatusta ajasta, kuin myös kartanon kauniista ”Helenasta”, jota Tsaari oli parhaansa mukaan koettanut saada siunattuun tilaan. Väittivät nuo mokomat vanhat koiranleuat silloin lapsuudessani, miesten olevan mukamas yleisemminkin kauniimman sukupuolen johdateltavissa. Väittivät miesten aivojen joissain tilanteissa valahtavan jonnekin navan seutuville ja heidän jakelevansa siinä tilassa vaikka taivaat ja maat. Mitä meinaisi yksi piskuinen Suomi silloin kokonaisen valtakunnan hallitsijalle, saati tämän pienoisen maakunnan autonomia. Saattaisihan sitä heikkona hetkenään joku suuri päällikkö vaihtaa pikkuruisen kaistaleen maata hyvään ja sopuisaan jalkavaimoon. Kummakos tuo, koska onhan sitä tarjottu kokonaista valtakuntaakin yhdestä ainokaisesta ratsastuskuntoisesta hevosesta. Enhän toki väitä noissa lapsuuteni saduissa, kuin ei kansantaruissa muutoinkaan, olevan mitään perää. Mutta voih! Mistä löytyisi tänä päivänä niin isänmaallinen maaherra, joka uhraisi tyttärensä nykyiselle naapurin itsevaltiaana huseeraavalle Vladimirille ja takaisi meille auvoisen tulevaisuuden? Virallisestihan meillä opetetaan, jotta Saksa ja Venäjä sopivat Suomen kuuluvan aluejaossa Venäläisille. Ne varsinaiset Suur-Suomen rakennustalkoot on sattuneesta syystä haluttu painaa maton alle ja unohtaa Aatun kanssa veljeilleet, mukamas suurmiehemme. Venäjä tietysti käyttäytyi niin häijysti kuin karhuemot ovat aina käyttäytyneet ja samoja äärikeinoja se käytti esimerkiksi Tšetšeenien kansaa vastaan. Hassua vain on, että jotkut tosissaan uskoivat Tšetšeenisissien räjäyttelevän köyhien ja työttömien Venäläislähiöiden kerrostaloja. Sitä samaista pajunköyttä he sepittivät aikoinaan ja väittivät Suomiterroristien tulittaneen tuota Suomimielistä Mainilan kylää. Kohta sen jälkeen he käynnistivät varsin massiiviset sotatoimet kansaamme vastaan ja turvasivat näin oikeaoppisesti selustansa. Tuosta toisesta sarkajääkäri-nahkahousuliiton seuraamuksista selvisimme alueluovutuksin, nuhtein, valvontakomissioin ja sotakorvauksin. Mutta kai se on niin, ettei kahta ilman kolmatta. Kaipa se vain jälleen kerran unohdetaan ne ikuiset, ja aina uudestaan ja uudestaan taivaan alle lausuttavat sanat.” Nyt olemme lopullisesti oppineet, ei milloinkaan enää sotaa” Tänä päivänä, ikävä kyllä, taitaa kehitys kulkea jälleen kohti samaa hirvittävää verenvuodatuskohtaloa. Selvimmin tämä julkisuudessa meneillään oleva Nato mieleinen muokkauskampanja näkyy tiedotusvälineissä. Sehän ei varmasti ole suunnattu ketään vastaan ja Venäjä ei sitä minkäänlaiseksi uhkaksi koe. Ei sentään. Samaan tekopyhyyden kaapuun se vain piilotetaan kuin ennenkin ja syötetään ihmisten piilotajuntaan vanhoin hyviksi havaituin keinoin. Virallisesti puhutaan kuinka meidän täytyy tulla kaikkien kansakuntien kansa toimeen. Toisaalta meille syötetään jatkuvaa joka tuutista työntyvää kuvaa vääräuskoisista terroristeista, jotka huutavat meille alvariinsa kuolemaa. Samoin on lehtiin painettujen uutiskuvien laita, siellä nämä eriuskoiset polttavat meidän pyhäksi julistettuja ja omissa sotavoimissamme lakit käsissä kunnioittamia lippujamme. Kysynpä vaan kuka näistä kuvista hyötyy ja kuka kerää länsimaisten ihmisten myötätunnon, jos valtakunnan uutisissa näytetään kuvaa risupartaisesta, kaapuihin pukeutuneesta kiihkojoukosta, joka huutaa kuolemaa ja polttaa suurvallan johtajasta tehtyä näköisnukkea? Mutta eihän se meitä täällä lintukodossa asuvia koske, eihän? Pahoin vaan pelkään, vaikken taivaani putoamista pelkääkään. On olemassa tietysti toinenkin vaihtoehto. Suomi seuraa tällä kertaa entistä emämaatansa ja tämän viitoittamaa jo pari vuosisataa kestänyttä tietä. Nyt emme tee kenenkään kanssa muita liittoja kuin mitä välttämättömyyden ja kaupan sujumisen kannalta tarvitsee. Luotamme vankkumatta ja ainoastaan omaan kansalliseen itseemme. Suinkaan en väitä hyödyttävän kaikin voimin valmistautuvan sotaan, koska vanha viisaus kertoo ”pirun perivän ensimmäisinä juuri ne, jotka sitä vastaan kiivaimmin huutavat”. Kuin myös sodan saavuttavan aina ensimmäisiksi juuri heidät, jotka sitä vastaan kiihkeimmin varustautuvat. Kun kerran joka puolelle maapalloa lähetetään satapäisiä valtuustoja tutustumaan miten voisi säästää esimerkiksi koulujen opetustoimessa, tai miten kiinalaiset kunnanisät järjestävät virastojensa siivouksen kahta henkilöä halvemmalla. Lähetetään nyt edes yksi henkilö ottamaan selvää niistä seikoista millä tämä läntinen naapurimme on viimeisen parisataa vuotta selkkauksensa toisten selkään sälyttänyt ja muun maailman palaessa itse rikastuen porskuttanut. Voisiko siinä olla tällä kertaa pelastus? Vai voisiko olla niin että olen tullut vain vanhaksi sekä väsyneeksi. Olisinko kaikkea kohtaan vain turhaan epäileväinen, sillä eihän ihmiskunta voi niin enää mieletön olla. Eihän.

Esivalmisteluja

Nyt olisi reteetä kertoa kuinka suin päin lähdin tuolle unelmieni alueelle, mutta ei se niin mennyt. Tässä vaiheessa se vasta todellinen suunnittelu alkoi ja oli sinänsä yhtä mukavaa kuin sen varsinaisen retken tekeminenkin. Seuraavaksi hankin Karttakeskuksesta paremman maastokartan ja yhä vaikutti paremmalta. Joitain jokia ja mahdollisia menneen ajan uittopuroja tietysti vaikutti olevan, mutta muuten maasto näytti erittäin mäkiseltä ja on hyvinkin saattanut suojella alueen metsiä laajamittaisemmilta hakkuilta. Parempi kartta paljasti myös alueen loppumattomat lampivarat ja niistä voi aina saada vaikka minkämoisia yllätyksiä. Vuorossa seurasi soitto Metsähallitukseen ja tarkoituksena udella alueen nykytilasta. Metsähallituksessa yhdistettiin moneen kertaan ja viimein osui langanpäähän oikea mies, joka sanoi aluetta tuntevansa. Hän kertoi siellä itsekin aiemmin retkeilleensä ja paljasti melko pian olevansa yhä intomielinen kalamies sekä luonnossa liikkuja. Oli mukava huomata, että tuosta paikoin kirosanaksikin muodostuneessa talosta löytyi samoin ainein rakennettuja ihmisiä. Muitta mutkitta sain tietää heidän tehneen kyseiselle alueelle monenlaisia arvokalaistutuksia ja mikä parasta, kaiken olevan käytössä pelkällä läänikohtaisella pilkkikortilla. Metsähallituksen toimesta oli rakennettu retkeilijöille jopa pari umpilaavua. Avonaisia tupiakin on joitain, joskaan hän ei ollut täysin varma niiden nykyisestä käyttökelpoisuudesta. Juttelimme pitkään retkeilystä ja erilaisista retkeilypaikoista, niin meillä kuin naapureissakin. Lopuksi hän antoi vielä jonkun tutkijan nimen ja puhelinnumeron, käskien sanoa häneltä terveisiä. Kiittäessäni nöyrimmin saamistani tiedoista, hän kuittasi sen kepeästi ja sanoi heidän olevan oikeastaan vain kansalaisia varten. Vielä samana päivänä sain suositellun tutkijan langanpäähän, mutta nyt lauloi aivan toisenlainen ääni kellossa. Mistään tuon alueen kalastusmahdollisuuksista ei hänellä ole tietoa, tämä kyseinen herra tutkii ainoastaan kanalintuja ja mahdollisia metsojen soidinpaikkoja. Tässä vaiheessa saatoin perille välittääkseni annetut terveiset, kysyen uudemman kerran mahdollisista ja kaikille retkeilijöille vapaista autiokämpistä. Hetken oli täysin hiljaista ja sitten tahti muuttui. Nyt luulin puhelevani täysin eri henkilön kanssa, sillä niin auliiksi ja hyvämuistiseksi hän yllättäen osoittautui. Lehtiniemen Erämiesten valtion maille tekemä autiomökki on erittäin sovelias talvikäyttöön, mutta se ei ole kartan osoittamassa paikassa ja on hieman hankala löytää. Kartalla se on sijoitettuna pienen lammen rantaan, noin parin kilometrin päähän Kiekkijärvestä. Todellisuudessa tämä mökki sijaitsee Suniperässä, tulojoen törmän takana. Karttaan merkitystä paikasta olisi kova kämpän kova etsiminen. Toinen karttaan merkityistä kämpistä on täysin oikeassa paikassa, mutta talviyöpymiseen siitä ei oikein taida olla. Tuo autiokämppä saattaa kaiken lisäksi olla lukossa, koska jotkin Kemi että sen jälkeiset Järveläiset olivat jättäneet sinne pikkuhiljaa kamppeitaan ja alkaneet pitää sitä lähes omanaan. Ei mitään uutta auringon alla. Olinhan moisesta kuullut ennenkin ja törmännyt vastaaviin tapauksiin. Oman lukunsa muodostavat nuo pilkkahinnoilla vuokratut, valtion mailla olevat vanhat metsäkämpät ja niiden edustan kalavedet tai kokonaiset nimellisin summin puhtaaseen yksityiskäyttöön varatut järvet. Kalaa niihin syydetään sitten tolkuttomasti ja osa jopa yhteisin verovaroin, mutta kalastusoikeus on vain paikan rehellisesti vuokranneilla.

Kerroin tälle tutkijalle meidän varautuvan vaikka puhtaaseen laavuyöpymiseen ja että olemme asianmukaisesti varustettuja. Utelin vielä niistä mahdollisista istutuksista. No hän ei niistä sen tarkemmin ollut perillä, mutta ainakin Poikkipuoleisen lampeen muistaa jalokaloja rahdatun ja sen rannassa on tehtynä tilava umpikota. Taimenta ja kirjolohta on istutetun niin Tunturilampeen kuin Isoon Lauttalampeenkin. Mistään jäljellä olevista määristä ei kuitenkaan mene takuuseen, mutta joitain yksilöitä siellä varmasti vielä uiskentelee. Toinen vastaavanlainen umpikota löytyy Väätimöjärven pohjoisrannalta ja se soveltuu myös jotenkuten talviyöpymiseen. Seuraavaksi hän tiedusteli milloin olemme aikoneet alueeseen tutustua ja olisiko meitä tulossa isompikin seurue. Mitäpä sitä kakistelemaan, kaksihan meitä on lähdössä ja ajankohdaksi olen kaavaillut pääsiäisen aikoja. Sepäs sattui, hän tokaisi ja epäili meidän mahdollisesti tapaavan. Pääsiäinen kun sattuisi tänä vuonna myöhäiseen ajankohtaan ja hänen on tarkoitus silloin itsekin olla etsimässä mahdollisia metsälintujen uusia soidinpaikkoja. Nyt hän jo suorastaan sinutteli ja toivotti tervetulleeksi valvomalleen tutkimusalueelle. Lopuksi hän pyysi viemään terveisiä esimiehelleen, jos häntä tällä välin tapaisin. Kiitin kovasti ja tottahan toki terveiset välittäisin. Puhelun loputtua, enemmänkin kuin nauratti Enpä taida hänen esimiestä tällä välin tapailla ja tokko olin koskaan ainakaan tietoisesti tavannutkaan, mitä nyt kuin tämän ainokaisen kerran puhelimessa. Joitain vuosia myöhemmin luin tämän hövelisti tietoja antaneen nimitetyn korkeaan ulkoministeriön virkaan Moskovassa ja harmittelin, niin kansantajuisen miehen lähtöä Metsähallituksesta.

Seuraavan viikon lopulla koitti totuuden hetki. Morsmaikku oli tulossa kyläilemään. Hän asui ja opiskeli vielä tuohon aikaan Jyväskylässä. Sanallakaan en vielä ollut retkisuunnitelmistani pukahtanut ja nyt näkisin miten hän niihin suhtautuu. Jos hän lähtee viikoksi pilkki- ja metsäretkelle, on hänestä muuhunkin ja jos hän siellä pärjää, voisin katsoa parinmuodostuksen olevan loppusinettiä vailla pinossa. Sen verran olin itseeni tutustunut, jotta aavistin, etten tästä enää muuksi muutu. Retkeily kalastus ja metsästys ovat ne tekijät jotka elämääni ohjaavat ja muu on vain käytännön sanelemaa välttämättömyyttä tahi kohtalon mukanaan tuomia lisämausteita. Vielä mitä suotta olin hermoillut, hänhän oli heti innostunut asiasta ja valmis kuin suutari sotaan. Se etten ollut tietoinen varmasta sisämajapaikasta, ei häntä huolettanut ja olisihan se ulkona yöpyminen näin talvisaikaan kiinnostava kokemus. Hieman tuo hirvitti, olisiko tämä tosiaan noin korviaan myöden rakastunut vai muutoin vain niin yltiöpäisen ennakkoluuloton. Mitään sen yksityiskohtaisempia suunnitelmia emme tuon harvinaisen molemmille vapaan viikonlopun aikana laatineet. Aika kului niin kuin se rakastuneilla aina kuluu, yhdessä hujauksessa ja seuraavassa hetkessä olin saattamassa morsmaikkua takaisin junalleen. Lopullisen lähtöpäivämäärän löimme lukkoon puhelimessa. Sovimme samalla minun haalivan kaiken perusvarustuksen. Pirjo huolehtisi lähinnä henkilökohtaisesta vaatetuksestaan ja hyvä niin. Jo alkuvaiheessa kävi selväksi, ettei pelkän rinkkavarustuksen avulla selvittä. Kyllä yksinäisen kulkijan tavarat mahtuvat vaikka kunnollisen kokoiseen selkäreppuun, mutta toista on nuorikkoa talviseen metsään raahattaessa ja vielä outoon sellaiseen. Apu löytyi erään kalakaverin isoveljeltä ja se oli muhkean tilava ahkio. Suurin huoli syntyi makuukamppeitten osalta. Emme vielä tuolloin omistaneet kunnollisia kahdennukkumisen mahdollistavia makuupusseja, jotka myöhemmin Suomen Höyhenen poistomyynnistä hankittiin. Sen verran luotin Metsähallituksen tutkijalta saatuihin evästeihin jotta tein ennakkoluulottoman

Se on öljynmerkille ihan sama,"laatuluokka" ratkaisee sen pelin ja hinta.En ymmärä Anu Pentikin nmen sekoittamista kaiken maailman kateuteen,huono aloitus mielestäni.Lestaadiolaista menoa on aloitus,siihen raamiin se sopii.

Pitäisköhän jo vähän Jussi perehtyä näihin laestaadiluuksiisin. Kaikki eivät ole samaa. Otappa nyt; Jussi, vähän aikaa itsellesi ja selvitä nämä eri leastaistais¨suunnat. Lopeta tuo kirjottelu ja viittaillu. Ottaa päähän, kun ... .

VÄLI JUSSILLE TIEDOKSI !

En kuulu mihinkään uskonlahkoon enkä poliittiseen klikkiin, olen edelleen oppositiossa sitoutumattomana ja irti kaikista konklaaveista !

PS; Pentikin tavarat ovat yhtä ylihintaisia kuin tuo Posiolta ostamani moottoriöljy!

Lauri. K

Ei köyhien kannata pohojoseen lähtiä eikä rikkaitten Tornioon ;)

Eisunkaan täälä köyhiä tarvita. meitä on täälä pohjosessa omasta takkaa

Vai että Pohjoisessa köyhiä ihan omasta takkaa. No kait se köyhyys on aina vieraanamme ja eivät ne kaikki Pohjoisenkaan ihmiset mitään itsensä kanssa sovussa eläviä ole. Rahaköyhyys ei ole mikään häpeä. Pahasuopeus, ahneus, toisen luontokappaleen tahallinen ja tarpeeton kiusaaminen on jo sitä tasoa mistä uudestisyntymisen tuskalla rankaistaan. Ei ole suurempaa köyhyyttä kuin se, että pienempäänsä kiusaa. -tapani-

Köyhistä oloista ollaan lähtöisin, takapuolikin tehty kahdesta kappaleesta ! D Mutta eletään vaikka piruuttaan, kuten Irvin aikoinaan lauleli!

Lauri. K

Laurille ja Alpolle sekä,muille Alpo ensin Kyllä minä Lestaadiolaisista tiedän ihan tarpeeksi,omiksi tarpeiksi. Olen monesti saanut ihan syyttä, suotta Lestaadiolaiset silmille.Lupasin silloin, kostaa moiset Lestaadiolaisten virheet minua kohtaa ja nyt on aika. Sitä mitä kylvää, sitä myöskin niittää, Lestaadiolaiset.

Lauri Saahan sitä öljyä tilattua netinkin kautta kotiin,mutta pitäähän se kotiseutu yrittäjänkin elää se perii kuljetuskustannukset ja vaivanpalkion joita,tulee väkisinkin noissa välityshommissa ei sen kummenpaa ole,mutta tuota tyhjää suunsoittoa sinulta yrittäjää vastaan en hyväksy.

Kuljetuskustannukset se varmaan maksaa tuo minun öljyntoimittajakin, mutta on varmaan paremmilla pohjilla kuin tuo Posion öljykauppias, tai ei ainakaan yhtä ahne ! Ja eipä tässä nyt ole isommalti suuta soitettu, vain hieman kommentteja heitelty! Enkä ole ainakaan ketään täällä lestajussiksi tituleerannut! kuten minua yritettiin tuohon leiriin vääntää !

Lauri. K

Lauri Meilläpä on taallä Oulussa nykyisin oma Lessolandia kun,oulunsalo liitettiin Ouluun.

Tottahan päällysminieterin kotikylä Ouluun piti liittää ! Entäs Liminka ?

Lauri. K

Noissa moottoriöljyn vähittäismyyntihinnoissa on yksi vaikuttava tekijä sen myyntipakkauksen koko. 20 litran tonkassa on litrahinta enää osa yhden litran astian hinnasta.

Itse käyttämäni Mobilin ESP-öljy maksaa litran pulloissa n. 14 €/l ja 4:n litran astiassa se maksaa n. 11 €/l.

Ihan kohtuullinen hinta siis oli sillä Pentik-öljylläkin.

Ostan aina matkakulkimeeni 20 litran tonkan laadukasta oljyä. Siitä riittää muutamaan vaihtoon ja lisäysoljyt ja näin ei tarvii ajatella sitä litrahintaa, mutta voi kuitenkin käyttää hyvä laatuista öljyä.

Palinin Matille ! Miten se Pentikin öljy kohtuuhintaista oli ? kun se maksoi 6,50€ litra, ja minä saan täältä paikallisesta tarvikkeesta prikulleen samaa öljyä 11 eurolla 4 litraa, eli 2,75€ litra!

Ja Alpolle! Minäkin tankkaan naftaa höpömökkiini aina 50 eurolla, joten on ihan sama mikä naftan litrahinta on ! EIKÖ ?

Lauri. K

Ota ensikerralla sitä halpaa öljyä tarpeeksi mukaan mutta siitä kyllä tulee turhaa lisäpainoa jota joutuu jälleen pohtimaan pitkään.

Halpaa se silloin on kun rahalla saa ja etenkin silloin kun sitä öljyä tarvitsee. -tapani-

Minä olen myös alkanut ostamaan löpöä 60 € llä automaatista , niin ei nuo hinnan vaihtelut niin harmita . Samalla pääsi eroon öljy yhtiöiden laskujen maksamisesta . Ja jos auto kuluttaa öljyä ( paljon ) tulee edullisemmaksi pitää litran pänikkä kyydissä aina sillä yhden reisun pääsee ....

Poikulaiselle !

Kun vaihdoin Fiattiin TB 10/30 mineraaliöljyt loppui öljyn kulutus kokonaan, joten en tarvitse öljypäniköitä mukaani ! Mutta kiitoksia kuitenkin vinkistä! ja niin paljon kiitoksia jotta varmasti riittävät!

Lauri. K

Kävitkö ihan "renkaanpotkijan" ominaisuudessa siellä varaosaliikkeessä kyselemässä sitä öljyn hintaa?

pkk

Korhosen Paulille !

Ei kyllä minä ihan ostin sen litran purkin ja maksoinkin KÄTEISELLÄ, oli nimittäin Fiiu haukannut sen verran synteettistä öljyä moottorista. Onneksi öljyn syönti loppui kun laitoin normaalit mineraaliöljyt koneeseen !

PS, Potkitaanko silloinkin renkaisiin kun öljyn hintoja kysellään? ja omiin vaiko myyjän renkaisiin ?

Lauri. K

Joutessa mietin, jotta mikähän se loppujen lopuksi on noiden synteettisten, ja mineraaliöljyjen laatuero. Niin paitsi hinta Toivopoika

Laurille

Jos joltain myyjältä saat tutun kaupalla halvalla, niin ole tyytyväinen. Vai myykö se tuttu kaikille karavaanareille yhtä halvalla kun sanotaan, että Kristo kertoi hinnan karavaanareitten keskustelupalstalla. Joe se hinta ei ole sama kaikille karavaanareille pidä omana tietonasi. Pitääpä poiketa kysymässä kun satun kulkemaan kaupan ohi.

Esa