CARAVAANARIALUEET / KUKA OMISTAA ALUEEN

Karavaanarialueen viihtyvyyden ja -toimivuuden hyväksi tehdään paljon talkootyötä. Tämä on sinänsä hyvä asia. Se kuuluu karavaanaritoimintaan ja on yksi oleellinen osa harrastusta. Mutta, mutta miten käy jos alueen omistaja on yksityinen henkilö joka ikänsä tai sairastumisen seurauksena ei enään olekkaan kiinnostunut alueen kehittämisestä eikä ylläpidosta. Antaa kaiken rupsahtaa (rapistua). Vuokran periminen on ainoa aktiivisuuden osoitus karavaanareita kohti. Edessä on uuden alueen etsiminen ja rakentaminen. Vuosien talkootyö on mennyt hukkaan. Ilmaista työtä on tehty vuokranantajan hyväksi. Tämä olkoon varoittavana esimerkkinä ettei kannata eikä saa luottaa sinisilmäisesti mukavaan vuokraisäntään.

Suomi on hieno maa. Myös lainsäädännöltään. Yksi todella vahva tekijä lainsäädännössä on sopimisen vapaus. Suomessa tuota pidetään erittäin vahvana tekijänä. Vain joissain kaupoissa tarvitaan erilliset kaupanvahvistajat jne.

Sopimalla asiat isännän kanssa oikein, on peruslähtökohta. Sopiminen siitä kuka ja mitä tekee ja missä vastuualueitten rajat kulkee on tärkeää. Miten kustannukset jaetaan tai kuka mistäkin kustannuksesta vastaa on oleellista. Ja tietty se että minkämittaisia sopimuksia tehdään jotta kannattaa kehittää aluetta jne.

Suomalainen vaan on aika sinisilmäinen, se ei oikeen taho ymmärtää tällaisten asioitten tärkeyttä sillon kun kaikki on hyvin. Vasta ongelmatilanteessa huomataan että seistään tyhjänpäällä.

Elämä on täynnä valintoja, useimmat vielä vääriä. Käypä Pilpalassa. Siellä mies omistautuu asialleen. Ainakin sen kuvan sain, kun kerran siellä kävin. Liekkö enää niin, en tiedä.

Niin, aikanaan yritin vaikuttaa tähän mutta kuuroille korville meni. Maapohja omaksi ja siihen alueen rakentaminen. Oli niin kovia kasvoja ettei muutosta saanut läpi.

Paikkakin voisi olla parenpi jos silloin olisi tehty päätös!!

Oliskohan nyt Rami noin että näet asian hivenen liian mustavalkoisena. Toki upein tilannehan olisi se että paikallisyhdistys voisi omistaa alueen ja kehittää sitä toiveidensa mukaan. Pienehköjen paikallisyhdistysten kohdalla ei vain näin onnellisesti asiat aina ole. Se on näet taloudellinen kysymys. Jos alueyhdistys tekee käyttösopimuksen jonkun yksityisen "isännän" kanssa, niin tuntuisi loogiselta että "taustaa" turvataan kirjallisilla sopimuksilla. Sen antamissa puitteissa sitten tulee harkittavaksi missä suhteessa sillä talkoohenkisyydellä avitetaan käyttösopimusalueyrittäjää. Kaikki on suhteellista mutta kohtuullisia riskejä ottamalla voidaan selkeästi parantaa omaa mukavuutta. Tässä muuten tormätään siihenkin seikkaan minkävuoksi nämä yhdistyksen vakiporukat ja talkootyöläiset kansoittavat ne alueensa parhaat paikat. Ovathan he omalla ahkeruudellaan saaneet ne aikaan. Toki tuiki harmillista olisi se että paikka "lahoaisi" käsiin ja olisi edessä sopimuspaikan vaihto. Mutta lahoaako se käsiin jos talkoohenki elää?