Uutta tekniikkaa ja ulkomaanmatkailua Caravan Showssa
Uutta tekniikkaa ja ulkomaanmatkailua Caravan Showssa
2.11.2004
SF Caravan ry:n ja Turun Messu- ja Kongressikeskuksen järjestämässä messutapahtumassa kuullaan lukuisia aiheeseen liittyviä luentoja ja tietoiskuja. Hallit ovat täynnä nähtävää ja ostettavaa ja tunnelmakin katossa.
Tammikuun 6.-9. päivä järjestettävä Caravan Show on loppiaisen vuoksi nyt peräti nelipäiväinen osto- ja viihdetapahtuma.
Vuoden 2005 Caravan Show –messuilla esillä ovat mielenkiintoiset maateemat.
Karavaanimatkailun näkökulmasta tutustutaan mm. Kanadaan, Italiaan, Taiwaniin ja Puolaan. Lisäksi messuilla kuullaan tietoiskut mm. matkailuajoneuvojen talvihuollosta ja karavaanimatkailun ympäristöystävällisyydestä. Neljän päivän aikana matkailuauto ja -vaunuilijoiden on mahdollista kartuttaa ja päivittää tietojaan yhteensä yli 30 tietoiskussa.
Neljän päivän juhlat
Tammikuinen karavaanaritapahtuma on päivää pidempi kuin aikaisemmin. Peräti nelipäiväinen suurtapahtuma järjestetään viihteen ja tiedon ympärille 6.-9. tammikuuta. Suomen laajimpien Caravan-messujen vahvuutena on ainutlaatuinen mahdollisuus leiriytyä messujen välittömässä läheisyydessä. Caravan – treffeille onkin perinteisesti kokoontunut useita satoja auto- ja vaunukuntia. Näin messukävijät ovat voineet nauttia mm. viihteellisestä iltaohjelmasta. Huippuesiintyjinä ovat täll kertaa mm. Jussi & The Boys, Unelmavävyt ja Lola Odusoga. Leiriytymisen alueella järjestää SF -Caravan Turku ry. Tapahtuma on maankuulu yhteishengestään ja tunnelmastaan.
Mobiilitekniikka teemana
Caravan Show on karavaanarin näkökulmasta vuoden tärkein messutapahtuma. Kaikki tilastot osoittavat, että suurin osa matkailuauto-, -vaunu ja tarvikepuolen hankinnoista tehdään alkuvuodesta.
Suomalainen karavaanari on kiinnostunut uudesta mobiilitekniikasta. Jo ennestään korkeasti sisustetut matkailuautot ja –vaunut varustetaan kiihtyvällä vauhdilla muun muassa autonavigointilaittein. Mobiilitekniikka eri sovellutuksin onkin noussut tammikuisten Caravan Show –messujen pääteemaksi. Mobiilitekniikan suomista uusista mahdollisuuksista kuullaan lisää messujen tietoiskuissa.
Lisätietoja: www.turunmessukeskus.fi, www.karavaanarit.fi
Uutiset
Messuarvonta Caravan 2025 24.1.2025
Jenni Erin on SF-Caravan ry:n markkinointikoordinaattori 24.1.2025
Caravan 2025 -messut Helsingissä 17.-19.1. 17.1.2025
Messutarjous: jäsenille 10 % lisäale Tallink Silja Linella 15.1.2025
Karavaanarit merkittävä matkailijaryhmä kotimaassa 3.1.2025
Matkailuautojen käyttövoimaveroon korotus 1.1.2026 11.12.2024
Asiakaspalvelu suljettu 20.12.-6.1. 9.12.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024