Tiestön kunto ensiarvoisen tärkeä matkailuliikenteelle
Tiestön kunto ensiarvoisen tärkeä matkailuliikenteelle
20.3.2017
Tiestön kunto, teiden perusparantaminen ja alemmasta tieverkosta huolehtiminen ovat matkailuautoilijan näkökulmasta tärkeimmät edellytykset kotimaan matkailun kasvulle ja leirintämatkailun edellytysten turvaamiselle, sanoo SF-Caravanin puheenjohtaja Juha Hämäläinen. Hämäläinen luennoi automatkailijan toiveista ”Tiet ja matkailu”-seminaarissa Rovaniemellä maanantaina.
Juha Hämäläinen pitää hyvänä, että tiestöön kiinnitetään huomiota ja myös valtiovalta on tunnustanut laajamittaisesti teiden korjausvelan olemassaolon. Valtakunnallisen matkailuajoneuvon käyttäjien liiton nokkamiestä ärsyttää suunnattomasti se, että automatkailijoilta kerätyt verot ja maksut menevät muualle kuin tienpitoon.
- Poliitikkojen on helppo antaa vaaleista toiseen katteettomia lupauksia. Jos autoilijoilta kerätyt miljoonat olisi suunnattu teitten ja siltojen oikea-aikaiseen kunnossapitoon, meillä ei olisi nykyisen laajuista korjausvelkaa, jyrisee Hämäläinen.
SF-Caravan korostaa kotimaan matkailun taloudellista ja elämyksellistä merkitystä. Viimeksi toteutetun rahankäyttötutkimuksen mukaan kotimaisella leirintäalueella lomaileva ja majoittuva seurue käyttää rahaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin 225 euroa. Valtaosa leirintämatkailijoiden rahankäytöstä kohdistuu leirintäalueiden ulkopuolelle, elintarvikekauppoihin, matkakohteisiin, kuten huvipuistoihin ja tapahtumiin.
- Pidämme tärkeänä, että myös alemmasta tieverkosta pidetään tulevaisuudessa huolta. Monien sivuteiden varrella on automatkailijoiden suosimia luontokohteita, pieniä matkailuyrityksiä, idyllisiä kyliä, leirintäalueita ja lomakohteita, tietää Hämäläinen. – Mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja tapahtumia on kaikkialla, ja nykyajan monella tyylillä matkaileva karavaanari kaipaa aktiviteettien lisäksi hyviä opasteita ja monipuolisia leirintämahdollisuuksia. Matkaparkkien ja muiden luvallisten yöpymispaikkojen saaminen esimerkiksi kuntien keskustoihin ja matkailukohteiden yhteyteen olisi toivelistallamme.
SF-Caravan ry:ssä on 78 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä 63 121 jäsenperhettä. Lapin läänin alueella toimivia yhdistyksiä ovat SF-Caravan Peräpohjola ry, SF-Caravan Etelä-Lappi ry, SF-Caravan Ounas-Lappi ry, SF-Caravan Länsi-Pohja ry ja SF-Caravan Napapiiri ry.
Uutiset
Matkailuautojen käyttövoimaveroon korotus 1.1.2026 11.12.2024
Asiakaspalvelu suljettu 20.12.-6.1. 9.12.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024
Messuarvonta 2024 Lahti 17.10.2024
SF-Caravan ry hakee markkinointikoordinaattoria 14.10.2024
Muutoksia liiton toimiston puhelinpalveluaikoihin 30.9.2024
Lausunto hallituksen luonnokseen ajoneuvoverolain muuttamisesta 6.9.2024
Hintamuutoksia 2.9.2024