Suomalaiset hallitsivat PM-carambaa
Suomalaiset hallitsivat PM-carambaa
17.7.2008
Riihimäkeläinen Erkki Lepola voitti miesten henkilökohtaisen kilpailun. Näin Lepola pystyi uusimaan viimevuotisen mestaruutensa. Lepola voitti toiseksi tulleen, inkoolaisen Elis Bussmanin kahdeksalla sekunnilla. Erkki Lepolalle nyt voitettu pohjoismaisen mestaruus on jo kolmas.
Kolmas sija meni Norjan Johns Bråtenille, joka jäi suomalaiskaksikosta yli puoli minuuttia. Suomen loistavaa menestystä täydensi hyvinkääläinen Janne Kallio viidennellä sijallaan.
Kilpailijoita oli yhteensä 14.
Myös junioreitten eli alle 25-vuotiaitten sarjassa oli suomalaisväriä; loppilainen Ilari Lepola sijoittui toiseksi Ruotsin Björn Lövdahlin voittaessa. Norjan Torbjörn Sörensen oli kolmas.
Caramba (=CARavan Clubs Avencerade MästerskapsBAna) on matkailuvaunujen taitoajokilpailu. Kilpailussa ajetaan auto+matkailuvaunu -yhdistelmällä tietty ratakuvio mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Kilpailussa auto on ajajan oma tai muutoin vapaavalintainen, mutta kaikki käyttävät samanlaista matkailuvaunua (yksiakselinen 2,05 – 2,35 m leveä ja 6,00 – 7,20 m pitkä).
Uutiset ja tiedotteet
Esitys matkailuajoneuvojen kiertotalousvaatimuksia ja romutusta koskevaan EU-asetukseen 26.2.2025
Karavaanarin Mobiilin uusin versio nyt käytössä 11.2.2025
Uusi jäsenetu S-Autohuollolta 7.2.2025
Jenni Erin on SF-Caravan ry:n markkinointikoordinaattori 24.1.2025
Messuarvonta Caravan 2025 24.1.2025