SF-Caravan ry tuomitsee matkailuautojen verokaavailut
SF-Caravan ry tuomitsee matkailuautojen verokaavailut
20.6.2011
Uuden hallituksen hallitusohjelmassa on maininta matkailuautojen tuomisesta autoveron piiriin tehtävän selvityksen perusteella. SF-Caravan ry vastustaa jyrkästi autoveron ulottamista matkailuauton hankintahintaan.
Uusi hallitus kaavailee hankkivansa 30 miljoonan verotulot lisäämällä autoveron matkailuauton hankintahintaan.
- Käytännössä asiassa kävisi päinvastoin, sillä autovero tekisi matkailuautoista kalliita ja vähemmän houkuttelevia. Matkailuautokaupan romahtaessa valtio menettäisi sekä kuvitellut autoverotulot että arvonlisäverotulot, sanoo SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Juha Hämäläinen.
- Kaupan alalla vero heikentäisi yritysten kannattavuutta, merkitsisi monen yrityksen toiminnan loppumista, konkursseja ja työpaikkojen menetystä. Matkailuajoneuvoalan huolto- ja oheispalvelut vähenisivät ja jopa häviäisivät joistakin osasta maata kokonaan. Myös leirintäalueet kärsisivät merkittävästi matkailuautokannan vähenemisestä, arvioi Hämäläinen.
- Laadimme yhteistyössä Matkailuajoneuvoalan Tuojat ry:n ja Suomen Leirintäalueyhdistys ry:n kanssa hallitukselle kannanoton, jossa teemme selväksi matkailuautojen autoveron laaja-alaiset haittavaikutukset, lupaa Hämäläinen, itsekin matkailuautoilija.
Uutiset
Liittyminen nettisivujen kautta ei tilapäisesti onnistu, KORJATTU 10.7.2024
Pohjoismaisilla Karavaanipäivillä ja SF Caravan 60-vuotta juhlilla ollaan vapaasti vastuullisia! 28.6.2024
Vuoden Caravan alue 2024-äänestys 3.6.2024
Vuoden leirintämatkailuvaikuttaja 2023 24.5.2024
SF-Caravan Ylä-Savo ry:stä Vuoden yhdistys 24.5.2024
Camping Mussalo ja Camping Lomatrio Vuoden 2023 Caravan-alueiksi 24.5.2024
Liittokokous Hämeenlinnassa 22.5.2024
Kenneth Björkskog on Vuoden karavaanari 2023 22.5.2024
Liittohallitusehdokkaiden esittelyt ovat nyt luettavissa 5.4.2024