SF-Caravan ry:n jäsenyhdistyksissä 63 238 jäsentä
SF-Caravan ry:n jäsenyhdistyksissä 63 238 jäsentä
5.1.2016
Järjestäytyneitä karavaanareita, matkailuvaunun tai matkailuauton käyttäjiä, oli vuoden lopussa (31.12.2015) 63 238. SF-Caravan ry:n jäsenyhdistysten henkilöjäsenmäärä on lievästi laskenut edelliseen vuoteen verrattuna, mutta SF-Caravan on edelleen Pohjoismaiden suurin karavaanareiden järjestö.
Vuonna 1964 perustettu SF-Caravan ry on karavaanareiden muodostamien yhdistysten valtakunnallinen liitto, jonka jäseninä on 75 jäsenyhdistystä ympäri Suomen. Viime vuoden aikana SF-Caravan ry:n jäsenyhdistyksiin liittyi 5 734 uutta jäsentä, ja jäsenyydestä erosi 6 269 henkilöä.
Järjestäytyneen karavaanarin tuntee liikenteessä matkailuvaunun tai matkailuauton kulmassa olevasta numerotarrasta. Jäsennumero on kaikilla jäsenillä henkilökohtainen. Suurin luovutettu jäsennumero vuoden 2015 lopussa oli 154170.
SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Juha Hämäläinen kertoo liiton hakevan tänä vuonna uutta otetta ja uusia jäseniä mm. omien sääntöjen uudistamisella, toimintojen aktiivisella laajentamisella perinteisen leirintämatkailun lisäksi retkeilyyn ja aktiivisiin ulkoilmaharrastuksiin sekä etsimällä vaihtoehtoisia tapoja leirintämatkailun harrastamiseen. - Uskon, että matkailuautojen ja –vaunujen kimppaomistus ja –käyttö on tulevaisuutta. Monilla, varsinkin nuorilla perheillä olisi suurta kiinnostusta leirintämatkailuun ja matkailuajoneuvoilla liikkumiseen, mutta ei varallisuutta hankkia ajopelejä omaksi. Vuokrauspalvelujen ja valmiin matkailuvaunumajoituksen kehittäminen esimerkiksi leirintäalueilla voisi tuoda uusia asiakkaita leirintämatkailuun, pohtii Hämäläinen.
Uutiset ja tiedotteet
Esitys matkailuajoneuvojen kiertotalousvaatimuksia ja romutusta koskevaan EU-asetukseen 26.2.2025
Karavaanarin Mobiilin uusin versio nyt käytössä 11.2.2025
Uusi jäsenetu S-Autohuollolta 7.2.2025
Jenni Erin on SF-Caravan ry:n markkinointikoordinaattori 24.1.2025
Messuarvonta Caravan 2025 24.1.2025