Camping Mussalo ja Camping Lomatrio Vuoden 2023 Caravan-alueiksi
Camping Mussalo ja Camping Lomatrio Vuoden 2023 Caravan-alueiksi
24.5.2024
Karavaanarit ovat valinneet Pieksämäen kupeessa Naarajärvellä sijaitsevan Camping Lomatrion ja Camping Mussalon Taivassalosta Vuoden 2023 caravan-alueiksi. Huomionosoitus on tunnustus pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden parhaaksi.
SF-Caravan ry nimeää vuosittain Vuoden caravan-alueet jäsenäänestyksen perusteella. Jäsenäänestyksen lisäksi valinnassa huomioidaan alueiden rooli kotimaan matkailun keskeisinä toimijoina sekä merkitys paikallisen talouden vilkastuttamisessa. Vuoden Caravan-alueet julkistettiin SF-Caravan ry:n liittokokouksen yhteydessä Hämeenlinnan Verkatehtaalla.
Camping Lomatrio on Caleve Oy:n ylläpitämä perinteikäs Camping Lomatrio Pieksämäen kupeessa Naarajärvellä. Alueen kehittäminen lähti Erkki ja Hilkka Leskisen suunnitelmista perustaa lomakeskus majoitustiloineen ja leirintäalueineen upeaan Naarajärven maisemaan, liikenteen solmukohtaan. Aluetta kehitettiin sinnikkäästi palveluihin investoiden. Lomatrio saavutti vähitellen määrätietoisella kehittämisellä vankan suosion ja oli aikanaan yksi maamme tunnetuimpia matkailun keskuksia vilkkaan ohjelmatarjonnan ansiosta.
Leirintäaluetoiminta oli tauolla vuosina 2018–2022. Kesäkuussa 2022 Seija ja Ossi Kuokkanen alkoivat operoida leirintäaluetta, tilaussaunaa ja motellimajoitusta. Toimintamalli perustuu vahvasti sekä Pieksämäen kaupungin matkailun että muiden yrittäjien ja toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyöhön. Pariskunta tunnetaan laajasti karavaanareiden keskuudessa idearikkaina, ahkerina ja palvelun ammattilaisina.
Camping Mussalo on SF-Caravan Masku ja ympäristökunnat ry:n ylläpitämä caravan-alue ja sitä on vuodesta 1990 lähtien kehitetty pieteetillä ja suurella sydämellä. Sijainti Saariston rengastien varrella lisää omalta osaltaan alueen houkuttavuutta.
Merelliseen luontoympäristöön kauniisti istuvaa alueetta on kehitetty pitkään myös vastuullisuutta toteuttaen. Mussalo oli ensimmäisiä karavaanarien laatumerkin Vankkurihymiön vastaanottajia vuonna 2018. Alueella on hyödynnetty myös aurinkosähköä jo vuodesta 2020 alkaen.
Camping Mussalo toimii Taivassalon kunnan omistamalla alueella, ja se tarjoaa matkailijoille kiinnostavaa ohjelmaa yhdessä Taivassalon kunnan sekä seudun muiden yrittäjien kanssa.
SF-Caravan ry on matkailuajoneuvojen käyttäjien valtakunnallinen liitto, jonka jäseninä on 80 yhdistystä ympäri maan. Yhdistysten yhteenlaskettu henkilöjäsenmäärä on 65 562.
Lisätietoja:
Karavaanarialue Lomatrio, Seija Kuokkanen, puh. 044 230 4613
SF-Caravan Masku ja ympäristökunnat ry, puheenjohtaja Kari Haapanen, puh 040 053 9724
SF-Caravan ry, puheenjohtaja Olli Rusi, puh. 0400 522 895
Uutiset
Matkailuautojen käyttövoimaveroon korotus 1.1.2026 11.12.2024
Asiakaspalvelu suljettu 20.12.-6.1. 9.12.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024
Messuarvonta 2024 Lahti 17.10.2024
SF-Caravan ry hakee markkinointikoordinaattoria 14.10.2024
Muutoksia liiton toimiston puhelinpalveluaikoihin 30.9.2024
Lausunto hallituksen luonnokseen ajoneuvoverolain muuttamisesta 6.9.2024
Hintamuutoksia 2.9.2024