Paavo Rouskusta Vuoden karavaanari
Paavo Rouskusta Vuoden karavaanari
16.11.2014
SF-Caravan ry on nimennyt vantaalaisen Paavo Rouskun Vuoden karavaanariksi. Valinta julkistettiin Caravan Gaalassa viikonvaihteessa. Leirintämatkailun valtakunnallisen liiton SF-Caravan ry:n perustamisesta on tänä vuonna kulunut 50 vuotta.
Paavo Rousku, 74, aloitti karavaanariuransa poikkeuksellisella tavalla. Kastuttuaan telttamatkalla Rukalla kesällä 1971 vaimonsa Marja-Liisan kanssa, päätti Paavo tehdä perheelleen matkailuvaunun. Metallimiehen koulutus ja pitkäaikainen työkokemus autokoriteollisuudessa antoivat pohjan aluksi oman matkailuvaunun tekemiselle ja myöhemmälle elämänuralle. Paavo Rousku teki elämäntyönsä 1970-luvulla suunnittelemiensa PaRo-matkailuvaunujen valmistajana ja vuosina 1979-2005 matkailuajoneuvojen huoltokorjaamoyrittäjänä.
Paavo Rousku tunnetaan huolellisena ja perusteellisena asiantuntijana, joka nauttii laajaa arvostusta matkailuajoneuvoalan yrittäjien, viranomaisten ja leirintämatkailun harrastajien keskuudessa. Hän toimii jäsenenä mm. Öljyalan keskusliiton nestekaasun standardien seuranta- ja valmisteluryhmässä sekä luennoitsijana. Työtehoseuran matkailuajoneuvoasentajien kouluttajana Paavo toimi vuosina 2005-2012.
Ammattinsa lisäksi Paavo Rousku on aktiivinen leirintämatkailun harrastaja, jolle ovat tuttuja niin Ylläksen hiihtoviikot, Etuniemen kausipaikka, monet matkakohteet kuin tuhannet karavaanarit ympäri maan. Paavo on ollut SF-Caravan ry:n leirintä- ja turvatoimikunnan nestekaasun ja matkailuajoneuvojen huollon asiantuntijajäsen vuodesta 2003 alkaen. Liiton turvallisuuskursseilla ja jäsentapaamisissa Paavo tunnetaan luennoitsijana, joka antaa aina esitettyihin kysymyksiin perusteellisen, tyhjentävän vastauksen. Ehkä siksi Paavolla riittää runsaasti juttukavereita karavaanareitten tapahtumissa kulkiessaan.
Käsistään taitavana Paavo Rousku valmisti SF-Caravanin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi oikeilla mittasuhteilla toteutetun pienoismatkailuvaunun, joka oli esillä liiton tapahtumissa.
Vuoden karavaanarin nimennyt SF-Caravan ry:n liittohallitus perustelee valintaansa myös sillä, että Paavo Rouskun yhteistyövalmius, sitoutuneisuus järjestön arvoihin ja pitkäaikainen, tuloksellinen työ karavaanareitten hyväksi ansaitsee tulla palkituksi ”Vuoden karavaanari”-tittelillä.
Paavo Rousku sai vuodeksi haltuunsa Unto Vuolan lahjoittaman kiertopalkinnon. Tunnetuimpia Vuoden karavaanareita ovat olleet mm. ministeri Pertti Paasio, enduro-moottoripyöräilyn maailmanmestari Kari Tiainen, tv-ohjaaja Sirpa Teräs ja viihdetaiteilija Kari Salmelainen.
SF-Caravan ry:n jäsenmäärä on 63 439 suomalaista perhettä. Karavaanimatkailun harrastajia on maassamme yli 180 000.
Uutiset
Liittyminen nettisivujen kautta ei tilapäisesti onnistu, KORJATTU 10.7.2024
Pohjoismaisilla Karavaanipäivillä ja SF Caravan 60-vuotta juhlilla ollaan vapaasti vastuullisia! 28.6.2024
Vuoden Caravan alue 2024-äänestys 3.6.2024
Camping Mussalo ja Camping Lomatrio Vuoden 2023 Caravan-alueiksi 24.5.2024
Vuoden leirintämatkailuvaikuttaja 2023 24.5.2024
SF-Caravan Ylä-Savo ry:stä Vuoden yhdistys 24.5.2024
Liittokokous Hämeenlinnassa 22.5.2024
Kenneth Björkskog on Vuoden karavaanari 2023 22.5.2024
Liittohallitusehdokkaiden esittelyt ovat nyt luettavissa 5.4.2024