Liittokokous Hämeenlinnassa
Liittokokous Hämeenlinnassa
22.5.2024
SF-Caravan ry:n liittokokous käytiin lauantaina 18.5.2024 Hämeenlinnassa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Juha Viertola.
Liiton talous toimintavuoden aikana oli alijäämäinen mutta hiukan parempi, kuin talousarviossa oli ennakoitu. Toiminnan kustannuksia nostivat liittokokouksessa päätetyt digikehityshankkeet sekä toiminnanjohtajan rekrytointiprosessi, mutta muista toiminnasta säästämällä, onnistuttiin pääsemään asetettuun talousarvioon. Ensimmäistä kertaa liiton historian aikana laadittu konsernitilinpäätös oli 73 000 euroa alijäämäinen. Tuloskehitys oli kuitenkin vahvasti positiivinen, sillä tulos parani edellisestä vuodesta reilu 200 000 euroa. Tuloskehitykseen vaikutti ennen kaikkea liiton omistaman osakeyhtiön Suomen Caravan Media oy:n huomattava tulosparannus. Vuoden 2024 ja liittokokouksessa vahvistettu vuoden 2025 talousarvio, esittävät molemmat positiivista tulosta. Tämä antaa viitteitä siitä, että muutaman tappiollisen vuoden tulos on saatu käännettyä positiiviseen suuntaa. Liiton tase on hyvässä kunnossa ja taloudellinen tilanne on vakaa.
Parantunut taloudellinen tilanne ja liittokokouksen päätökset mahdollistavat toiminnan kehittämisen. Vahvistetun toimintasuunnitelman ja talousarvion mukaisesti tullaan panostamaan entistä enemmän jäsenhankintaan. Markkinoinnin yhtenä tavoitteena kehittää jäsenhankintaa tukeva tapahtumakonsepti, jota voidaan toteuttaa jäsenyhdistysten toimin eri puolilla Suomea. Jäsenhankinnan edistämiseksi liittokokous päätti alle 30-vuotiaiden liittymismaksun alentamisesta 50 prosentilla. Samalla varsinaisen jäsenen sekä rinnakkaisjäsenen jäsenmaksuja korotettiin noin 10 %.
Hämeenlinnan Liittokokouksen vaaleissa oli ehdolla kuusi henkilöä. Liittokokouksessa valittiin liiton hallitukseen Irmeli Valve, Marko Ketvel ja Jarmo Kivinen.
Liittokokouksessa 2024 oli edustettuna 65 jäsenyhdistystä SF-Caravan ry:n 80 rekisteröidystä jäsenyhdistyksestä, ja läsnä oli 170 liittokokousedustajaa.
Liittohallitukseen valitut Jarmo Kivinen, Irmeli Valve ja Marko Ketvel.
Liittokokouksen yhteydessä huomioitiin myös SF-Caravan ry:n ja sen jäsenyhdistysten aktiiveja. Yhdistystoiminnan platinamerkin vastaanotti Kauko Meriläinen SF-Caravan Lohenpyrstö ry:stä, vuoden karavaanariksi 2023 nimettiin Kenneth Björkskog ja Vuoden yhdistykseksi 2023 SF-Caravan Ylä-Savo ry.
SF-Caravan Lohenpyrstö ry:n Kauko Meriläinen sai yhdistystoiminnan platinamerkin.
Kuvat Pirjo Kärkinen / Caravan-lehti
Uutiset
Matkailuautojen käyttövoimaveroon korotus 1.1.2026 11.12.2024
Asiakaspalvelu suljettu 20.12.-6.1. 9.12.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024
Messuarvonta 2024 Lahti 17.10.2024
SF-Caravan ry hakee markkinointikoordinaattoria 14.10.2024
Muutoksia liiton toimiston puhelinpalveluaikoihin 30.9.2024
Lausunto hallituksen luonnokseen ajoneuvoverolain muuttamisesta 6.9.2024
Hintamuutoksia 2.9.2024