Leirintämatkailujärjestöt patistavat matkailemaan kotimaassa
Leirintämatkailujärjestöt patistavat matkailemaan kotimaassa
9.6.2017
Leirintämatkailija on kotimaanmatkailun suurkuluttaja. Alan järjestöt painottavat, että kaikkien kansalaisten tulisi suosia kotimaan kohteita ja tapahtumia lomamatkoillaan – varsinkin näin Suomen juhlavuotena.
Leirintämatkailujärjestöt katsovat, että kotimaan matkailukohteiden palvelutarjonta, maamme monipuoliset tapahtumat ja automatkailijalle kohtuullisen edullinen polttoaineen hinta rohkaisevat ihmisiä erityisesti tänä kesänä matkailemaan kotimaassa. Alan rahankäyttötutkimuksen mukaan kotimaisella leirintäalueella majoittuva seurue käyttää rahaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin 225 euroa. - Valtaosa leirintämatkailijoiden rahankäytöstä kohdistuu leirintäalueiden ulkopuolelle, elintarvikekauppoihin, matkakohteisiin, kuten huvipuistoihin ja tapahtumiin. Kotimaan matkailussa verotulot jäävät kotimaahan. muistuttaa Suomen Leirintäalueyhdistyksen varapuheenjohtaja Päivi Saarela.
Maassamme on matkailuajoneuvoja enemmän kuin koskaan. Matkailuvaunuja on rekisterissä noin 68 000 ja matkailuautoja 53 000. Uusien ajoneuvojen myynti on lievästi kasvanut aiempiin vuosiin verrattuna. – Matkailuajoneuvojen viehätys perustuu ajoneuvojen laadukkuuteen, käytännöllisyyteen, helppoon ajettavuuteen ja yhdistettävyyteen erilaisten harrastusten kanssa. Ihmiset arvostavat yksilöllisyyttä ja lomailua ilman sovittuja aikatauluja, sanoo Matkailuajoneuvotuojat ry:n puheenjohtaja Bo Karlsson.
Leirintämatkailu on suosituin kesämatkailumuoto. Leirintäalueilla kirjataan 2 miljoonaa yöpymistä, joista suurin osa, 62 % yöpymisistä tapahtuu matkailuajoneuvoissa. – Jäsenemme arvostavat kotimaan nähtävyyksiä ja tapahtumia, toteaa valtakunnallisen leirintämatkailijoiden liiton SF-Caravanin puheenjohtaja Juha Hämäläinen. - Olemme tyytyväisiä suomalaisten leirintäalueiden määrään ja niiden tarjoamiin palveluihin, mutta nykyajan monella tyylillä matkaileva karavaanari kaipaa lisäksi myös muita yöpymismahdollisuuksia, matkaparkkeja ja luvallisia yöpymispaikkoja kaupunkien ja kuntien keskustoihin esimerkiksi festivaaleissa käyntiä varten.
Leirintämatkailukausi käynnistyy Uusi Vanhis -matkailukeskuksessa Järvenpäässä, Tuusulanjärven rannalla. Perinteistä matkailukeskusta on kehitetty viime vuosina voimakkaasti ja varsinkin tapahtumatarjontaa on lisätty tuntuvasti. - Tapahtumien merkitys on nykyaikaisessa matkailussa kasvanut. Matkailijat ovat todella aktiivisia nykyään ja toivovat matkailualueelle tavallisten palveluiden lisäksi monenlaisia tapahtumia. Meillä Järvenpäässä on panostettu siihen, että tapahtumia on lähes joka viikonloppu ja tapahtumatarjontaa on laidasta laitaan, toteaa toimitusjohtaja Lauri Ollari Luovat Palvelu Oy:stä.
Leirintämatkailukesästä odotetaan edellisvuotta vilkkaampaa. Moni suomalainen haluaa tutustua juhlavuoden tapahtumiin eri puolilla maata. Niissä vierailuihin tarjoavat leirintäalueet oivallisen tukikohdan. Tänäkin kesänä valtaosa leirintäalueiden asiakkaista tulee kotimaasta.
Lisätietoja:
Suomen Leirintäalueyhdistys ry / Päivi Saarela, puh. 0400 498 361, www.camping.fi
Matkailuajoneuvotuojat ry / Bo Karlsson, puh. 040 124 4900, www.liikkuvakoti.fi
SF-Caravan ry / Juha Hämäläinen, puh. 0400 655 842, www.karavaanarit.fi
Uusi Vanhis, Luovat Palvelut Oy / Lauri Ollari, puh. 0400 461 592, www.luovatpalvelut.fi
Uutiset
Asiakaspalvelu suljettu perjantaina 22.11. 21.11.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024
Messuarvonta 2024 Lahti 17.10.2024
SF-Caravan ry hakee markkinointikoordinaattoria 14.10.2024
Muutoksia liiton toimiston puhelinpalveluaikoihin 30.9.2024
Lausunto hallituksen luonnokseen ajoneuvoverolain muuttamisesta 6.9.2024
Hintamuutoksia 2.9.2024
Liiton hallituksen nimeämät työryhmät 14.8.2024