Lahden Seutu SF-Caravanin Vuoden yhdistys
Lahden Seutu SF-Caravanin Vuoden yhdistys
11.5.2011
SF-Caravan Lahden Seutu ry on valittu SF-Caravanin Vuoden yhdistykseksi 2010. Nimitys julkistettiin liiton kevätkokouksessa Porissa.
SF-Caravan Lahden Seutu ry on perustettu 1.10.1970. Yhdistys on liiton kuudenneksi vanhin yhdistys, ja sillä on 1555 jäsentä. Yhdistys toimii laajalla talousalueella Päijät-Hämeessä Lahden ollessa kiistaton keskuspaikka.
Yhdistys on ansioitunut erityisesti monipuolisten karavaanareiden kokoontumisten eli treffien järjestämissä. Yhdistys on järjestänyt ja järjestää suositut treffit Orimattilan kantrimusiikin festivaalin sekä Lahden Caravan-messujen yhteydessä.
Karavaanareiden liikenneturvallisuuden ja ajotaidon parantamiseen tähtäävä ajotaitotoiminta ajotaitomerkkisuorituksineen on SF-Caravan Lahden Seutu ry:ssä vilkasta.
Yhdistyksen tiedotus on hoidettu hyvin sekä säännöllisesti ilmestyvän Vaunuposti-lehden että nykyaikaisten nettisivujen välityksellä.
Monipuolisuus ja vaihtelevuus ovat saaneet liiton puheenjohtaja Juha Hämäläisen nimeämän valintaraadin antamaan Vuoden yhdistys-huomionosoituksen Lahden seudun yhdistykselle.
Lisätietoja:
SF-Caravan Lahden Seutu ry:n puheenjohtaja Timo Leppänen, puh. 044 270 0072
SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Juha Hämäläinen, puh. 0400 655 842
SF-Caravan ry:n toiminnanjohtaja Timo Piilonen, puh. 050 592 6561
Uutiset ja tiedotteet
Esitys matkailuajoneuvojen kiertotalousvaatimuksia ja romutusta koskevaan EU-asetukseen 26.2.2025
Karavaanarin Mobiilin uusin versio nyt käytössä 11.2.2025
Uusi jäsenetu S-Autohuollolta 7.2.2025
Jenni Erin on SF-Caravan ry:n markkinointikoordinaattori 24.1.2025
Messuarvonta Caravan 2025 24.1.2025