Kevätliittokokouksen päätöksiä
Kevätliittokokouksen päätöksiä
21.5.2007
SF-Caravan ry:n kevätliittokokous pidettiin sunnuntaina 20.5.2007 hotelli Korpilammessa, Espoossa. Kevätliittokokouksessa käsiteltiin liiton sääntöjen 8 §:n mukaiset asiat, SF-Caravan Kuopion seutu ry:n esitys liiton sääntöjen kaikkien pykälien muuttamiseksi sekä SF-Caravan Kaakkois-Häme ry:n esitys liiton sääntömuutosta valmistelevan työryhmän perustamisesta.
Kokouksessa oli edustettuna 60 yhdistystä liittomme 65 jäsenyhdistyksestä. Läsnä oli 194 liittokokousedustajaa, joilla oli yhteensä käytettävissään 299 ääntä, sillä osa edustajista käytti valtakirjalla useampaa ääntä. Lisäksi paikalla oli edustettuna kaksi yhdistystä, jotka olivat anoneet liiton jäsenyyttä. Näistä yhdistyksistä oli läsnä kaksi edustajaa ilman äänioikeutta.
Huomionosoituksia
Kokouksen alussa palkittiin Vuoden 2006 yhdistyksenä SF-Caravan Loimaan seutu ry. Vuoden yhdistyksen kiertopalkinnon vastaanottivat yhdistyksen puheenjohtaja Risto Hakala ja hänen puolisonsa Marja-Liisa. SF-Caravan Loimaan seutu ry on hoitanut mallikkaasti mm. yhdistyksensä SFC-aluetta Krapurantaa, Oripäässä, yhdistyksen tiedotus- ja suhdetoimintaa ja järjestänyt tapahtumia yhteistyössä liiton kerhojen kanssa.
Kokouksessa luovutettiin karavaanarin ajotaitokortit ajotaitokurssin hyväksytysti suorittaneille 17 jäsenelle. Ajotaitokortin saaneet ovat käyneet ajotaitokurssin perus- ja jatko-osan, joissa on käsitelty liikennesääntöjä, ennakoivaa ajoa ja ajoneuvon käsittelyä.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin liiton puheenjohtaja Eero Ollila.
Tilinpäätöksen hyväksyminen
Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2006 tilinpäätös, joka sisälsi toimintakertomuksen, tuloslaskelman ja taseen. Liittokokous myönsi vastuuvapauden liittohallitukselle ja liiton toimihenkilöille. Tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä koskevien pykälien ajan kokouksen puheenjohtajana toimi liiton kunniajäsen Lars Dahlberg.
Esitys liiton sääntöjen muuttamiseksi
SF-Caravan Kuopion seutu ry:n esitys liiton sääntöjen kaikkien pykälien muuttamiseksi päätettiin panna pöydälle äänin 148 – 146.
Esitys liiton sääntömuutosta valmistelevan työryhmän perustamisesta
Liittokokous hyväksyi äänestyksen jälkeen, että liiton sääntömuutosta valmistelemaan asetetaan työryhmä. Ryhmän kokoonkutsujaksi ja puheenjohtajaksi nimettiin SF-Caravan Kaakkois-Häme ry:n puheenjohtaja Veikko Vuorialho.
Lisätietoja
SF-Caravan ry, liittohallituksen puheenjohtaja, Eero Ollila, puh. 050 370 1540
SF-Caravan ry, toiminnanjohtaja, Timo Piilonen, puh. 050 592 6561
Uutiset
Liittyminen nettisivujen kautta ei tilapäisesti onnistu, KORJATTU 10.7.2024
Pohjoismaisilla Karavaanipäivillä ja SF Caravan 60-vuotta juhlilla ollaan vapaasti vastuullisia! 28.6.2024
Vuoden Caravan alue 2024-äänestys 3.6.2024
Camping Mussalo ja Camping Lomatrio Vuoden 2023 Caravan-alueiksi 24.5.2024
Vuoden leirintämatkailuvaikuttaja 2023 24.5.2024
SF-Caravan Ylä-Savo ry:stä Vuoden yhdistys 24.5.2024
Liittokokous Hämeenlinnassa 22.5.2024
Kenneth Björkskog on Vuoden karavaanari 2023 22.5.2024
Liittohallitusehdokkaiden esittelyt ovat nyt luettavissa 5.4.2024