Jouluna suomalaiset lomailevat Euroopan kohteissa - myös matkailu kotimaassa houkuttaa
Jouluna suomalaiset lomailevat Euroopan kohteissa - myös matkailu kotimaassa houkuttaa
29.11.2017
Vahvistuneen taloustilanteen myötä rahaa käytetään matkoihin enemmän kuin viime vuonna
Talouden myönteinen vire näkyy tänä vuonna erityisen hyvin joulunajan matkailussa. Suomen matkatoimistoalan liitto (SMAL) yhdessä jäsenyritystensä kanssa on toteuttanut syys- ja joululomakyselyn, jonka avulla on kartoitettu suomalaisten syksyn ja joulun matkustussuunnitelmia. Kolmasosa jouluna matkalle aikovista kertoo käyttävänsä matkustamiseen enemmän rahaa kuin edellisinä vuosina. Kolmasosa vastaajista käyttää rahaa puolestaan saman verran matkojen ostamiseen kuin viime vuonna.
Lokakuun alussa toteutettuun kyselyyn vastanneista lähes 90 prosenttia sanoo ottavansa pienen irtioton arjesta joko syksyn aikana tai matkustamalla pois kotoa joulunpyhinä. Keskipitkät (4-6 vrk) ja pitkät (7-14 vrk) lomat ovat tänäkin jouluna suosituimpia. Noin 20 prosenttia vastaajista suunnittelee tekevänsä 4-6 vuorokauden mittaisen matkan ja noin 22 prosenttia 1-2 viikon mittaisen matkan. Matkakohteista Eurooppa sekä kotimaan kohteet ovat tänäkin vuonna matkustajien suosiossa.
- Joulu sijoittuu tänä vuonna siten, että parilla kolmella lomapäivällä on mahdollista matkustaa hyvinkin kauas. Suuri osa suomalaisista matkustaa kuitenkin joululomallaan johonkin kotimaan- tai Euroopan-kohteeseen. Joulutunnelmaa haetaan usein jo ennen itse juhlaa vierailemalla monissa Euroopan ja kotimaankin kaupungeissa järjestettävillä joulutoreilla, kertoo SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti, Suomen matkatoimistoalan liitto ry, puh. 040 575 1303 sekä SMALin jäsenyritykset http://www.smal.fi/fi/Jasenisto
Liitteet:
- SMAL:n mediatiedote kokonaisuudessaan
- Infograafi suomalaisten joululomasuunnitelmista
Joululomakyselyn toteutti Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL yhdessä jäsenyritystensä kanssa. Kyselyä ovat jakaneet sosiaalisen median ja internet-sivujen kautta niin matkatoimistot ja matkanjärjestäjät kuin muut matkailualan toimijat kuljetusyhtiöistä ja muista matkailupalveluiden tuottajista matkailualan oppilaitoksiin. Vastauksia 4.9.–1.10.2017 toteutettuun kyselyyn saatiin 742.
Uutiset
Asiakaspalvelu suljettu perjantaina 22.11. 21.11.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024
Messuarvonta 2024 Lahti 17.10.2024
SF-Caravan ry hakee markkinointikoordinaattoria 14.10.2024
Muutoksia liiton toimiston puhelinpalveluaikoihin 30.9.2024
Lausunto hallituksen luonnokseen ajoneuvoverolain muuttamisesta 6.9.2024
Hintamuutoksia 2.9.2024
Liiton hallituksen nimeämät työryhmät 14.8.2024