Järjestäytyneitä karavaanareita jo yli 54 000
Järjestäytyneitä karavaanareita jo yli 54 000
3.1.2006
SF-Caravan ry:n jäsenmäärä kasvoi jälleen viime vuonna. Järjestäytyneitä karavaanareita, matkailuvaunun tai matkailuauton käyttäjiä oli viime vuoden lopussa yhteensä 54 002. Jäsenmäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 974 henkilöllä (1,84 %). Uusia jäseniä vuoden aikana liittyi 5 355 henkilöä.
Karavaanariharrastus on vahvassa kasvussa. Nyt saavutettu jäsenmäärä on kaikkien aikojen suurin. SF-Caravan ry:n jäsenyhdistysten henkilöjäsenmäärä on kasvanut jo kuutena vuotena peräkkäin. Vuonna 1964 perustettu SF-Caravan on suomalaisten karavaanareiden valtakunnallinen liitto, jonka jäseninä on 65 paikallista karavaanariyhdistystä. SF-Caravan ry on Pohjoismaiden suurin matkailujärjestö, ja maamme ainoa valtakunnallinen matkailuvaunuilijoiden ja matkailuautoilijoiden todellinen yhdysside.
Järjestäytyneen karavaanarin tuntee liikenteessä matkailuvaunun tai matkailuauton kulmassa olevasta numerotarrasta. Jäsennumero on henkilökohtainen eikä sitä voi periä. Suurin luovutettu numero viime vuoden lopussa oli 114 413.
Uutiset ja tiedotteet
Esitys matkailuajoneuvojen kiertotalousvaatimuksia ja romutusta koskevaan EU-asetukseen 26.2.2025
Karavaanarin Mobiilin uusin versio nyt käytössä 11.2.2025
Uusi jäsenetu S-Autohuollolta 7.2.2025
Jenni Erin on SF-Caravan ry:n markkinointikoordinaattori 24.1.2025
Messuarvonta Caravan 2025 24.1.2025