Järjestäytyneitä karavaanareita jo 55 500
Järjestäytyneitä karavaanareita jo 55 500
3.1.2007
SF-Caravan ry:n jäsenmäärä kasvoi jälleen viime vuonna. Järjestäytyneitä karavaanareita, matkailuvaunun tai matkailuauton käyttäjiä oli viime vuoden lopussa yhteensä 55 500. Jäsenmäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 1 498 henkilöllä (2,77 %). Uusia jäseniä vuoden aikana liittyi 5 643 henkilöä.
- Karavaanariharrastus on edelleen vahvassa kasvussa. Matkailumuodon yksilöllisyys viehättää ihmisiä. Karavaanarin ja leirintämatkailijan palvelut ovat viime vuosina parantuneet sekä Suomessa että Euroopassa, ja toivottavasti kehitys jatkuu, pohtii SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Eero Ollila karavaanimatkailun vetovoiman syitä.
SF-Caravan ry:n jäsenyhdistysten henkilöjäsenmäärä on kasvanut jo kymmenenä vuotena peräkkäin. Nyt saavutettu jäsenmäärä on kaikkien aikojen suurin. Vuonna 1964 perustettu SF-Caravan on suomalaisten karavaanareiden valtakunnallinen liitto, jonka jäseninä on 65 paikallista karavaanariyhdistystä.
SF-Caravan ry toimii jäsentensä edunvalvojana, antaa neuvontaa mm. matkailuajoneuvojen turvallisuusasioissa, tiedottaa leiriytymismahdollisuuksista sekä kotimaassa että ulkomailla ja julkaisee Caravan-nimistä karavaanimatkailun perhelehteä.
SF-Caravan ry:n vuoden painopistealueita ovat leirintäpalvelujen kehittäminen, liikenneturvallisuuden ja jäsenistön ajotaidon edistäminen, jäsenetujen parantaminen ja laajentaminen, aktiivinen ympäristöpolitiikka ja jäsentyytyväisyys. SF-Caravan ry:n jäsenyhdistykset järjestävät vuoden aikana noin 200 treffiä, ohjelmallista karavaanareiden kokoontumista.
Järjestäytyneen karavaanarin tuntee liikenteessä matkailuvaunun tai matkailuauton kulmassa olevasta numerotarrasta. Jäsennumero on henkilökohtainen. Suurin luovutettu numero vuoden 2006 lopussa oli 118 559.
Lisätietoja:
SF-CARAVAN RY
Puheenjohtaja Eero Ollila
GSM 050 370 1540
Toiminnanjohtaja Timo Piilonen
puh. (03) 615 31 21, GSM 050 592 6561
Uutiset
Messuarvonta Caravan 2025 24.1.2025
Jenni Erin on SF-Caravan ry:n markkinointikoordinaattori 24.1.2025
Caravan 2025 -messut Helsingissä 17.-19.1. 17.1.2025
Messutarjous: jäsenille 10 % lisäale Tallink Silja Linella 15.1.2025
Karavaanarit merkittävä matkailijaryhmä kotimaassa 3.1.2025
Matkailuautojen käyttövoimaveroon korotus 1.1.2026 11.12.2024
Asiakaspalvelu suljettu 20.12.-6.1. 9.12.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024