Hallitus jatkaa poikkeusoloihin liittyviä toimia koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi

Hallitus jatkaa poikkeusoloihin liittyviä toimia koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi

31.3.2020

Hallitus on päättänyt jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta 2020 saakka. Hallitus antaa uudet käyttöönottoasetukset eduskunnalle tänään. Toimenpiteet ja uusi voimassaoloaika astuvat voimaan eduskunnan päätöksellä.

Julkiset kokoontumiset

Julkiset kokoontumiset on rajoitettu kymmeneen (10) henkilöön. Lisäksi tarpeetonta liikkumista yleisillä paikoilla tulee välttää. Aiempien määräysten mukaisesti kokoontumisrajoitus on voimassa 31.5.2020 saakka.

SF-Caravan ry suosittaa, että yhdistykset pidättäytyvät kaikkien yhteisten tapahtumien ja kokousten järjestämisestä 31.5.2020 saakka. Yhdistysten hallitukset ja toimikunnat päättävät omista kokouskäytännöistään itse. SF-Caravan ry suosittaa virtuaalisten kokousten hyödyntämistä. Kevät- ja vuosikokousten järjestämistä voi poikkeusoloissa siirtää säännöistä huolimatta niin pitkälle kuin on tarpeellista ja turvallista.

Yli 70-vuotiaat

Erityisesti yli 70-vuotiaiden on vältettävä altistumista koronavirukselle. Iäkkäillä on selvästi nuoria ihmisiä suurempi riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Tartuntariskin vähentämiseksi iäkkäiden tulee välttää lähikontakteja muiden ihmisten kanssa ja pysytellä karanteenimaisissa olosuhteissa.

SF-Caravan-leirintäalueet, ravintolat ja kahvilat

Leirintäalueet saavat tämän hetken tiedon mukaan olla avoinna. Leirintäalueen käyttö, pitäminen ja aukiolo eivät ole edellä tarkoitettua ”julkista kokoontumista”.

Sen sijaan leirintäalueen ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat on suljettava. Vain ruuan ulosmyynti on mahdollista. Hallitus antaa ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen eduskunnalle tänään. Aukiolon rajoittaminen on voimassa 31.5.2020 asti.

SF-Caravan ry suosittaa, että yhdistykset tiedottavat palveluistaan ja leirintäalueiden käytännöistä omilla verkkosivuillaan, ja lisäävät tiedon poikkeusoloajan palveluista myös karavaanarit.fi -sivuston Tapahtumakalenteriin.

SF-Caravan ry suosittaa, että avoinna olevilla leirintäalueilla kiinnitetään erityistä huomiota puhtauteen, hygieniaan ja siivoukseen. Leirintäalueen pitäjä ohjeistaa asiakkaitaan turvatakseen asiakkaidensa ja oman henkilökuntansa turvallisuuden poikkeusoloissa. Käsihygieniaan on kiinnitettävä normaalia enemmän huomiota, ja riittävä turvaväli, nyt myös ihmisten kesken, tulee pitää myös leirintäalueilla.

Raja- ja laivaliikenne

Hallitus on päättänyt aloittaa valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen vuoksi, sekä laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamiseksi, lukuun ottamatta tavara- ja rahtiliikennettä.

COVID-19 -sivu

Karavaanarit.fi -sivuston Ajankohtaista-osioon on avattu oma sivu koronaviruspandemiaan liittyen


Lisätietoja koronavirusepidemiasta ja siihen liittyvistä määräyksistä: https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta

Lisätietoa koronaviruksesta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19