Eduskunta hyväksyi uuden tieliikennelain
Eduskunta hyväksyi uuden tieliikennelain
27.6.2018
Eduskunta on hyväksynyt eilisessä täysistunnossaan hallituksen esityksen uudeksi tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Laki astunee voimaan vuoden 2019 aikana tasavallan presidentin vahvistettua lain. Karavaanareitten kannalta suurin muutos koskee alle 3 500 kg painavien matkailuautojen nopeusrajoituksia.
Uudessa laissa ei enää säädettäisi muita ajoneuvoja alempaa suurinta sallittua nopeutta, koska yleisesti käytössä olevien matkailuautojen rakenne ja turvallisuusvarusteet ovat kehittyneet eikä ajoneuvojen käyttöön liikennemerkeillä rajoitetuilla nopeuksilla liity tavanomaisesta poikkeavaa riskiä. Tämän asian osalta laki hyväksyttiin SF-Caravanin lakiesityksestä antaman lausunnon mukaisesti.
Alle 3 500 kg painavista matkailuautoista saisi poistaa niihin aiemmin edellytetyt keltapohjaiset nopeuskilvet. Nopeuskilpien poistamista ei kuitenkaan säädettäisi pakolliseksi, mutta erityisesti ulkomailla liikuttaessa niiden poistaminen selkeyttäisi tulkintaa ajoneuvolle sallitusta suurimmasta nopeudesta. Ajoneuvojen rekisteritiedoissa olevat merkinnät yleisesti säädetystä poikkeavista nopeuksista poistettaisiin ja ajoneuvojen omistajat voisivat halutessaan pyytää uuden rekisteröintitodistuksen tulostamista esimerkiksi määräaikaiskatsastuksen yhteydessä. Uudelle tulosteelle voi olla tarvetta esimerkiksi ulkomaanmatkoilla.
Sen sijaan matkailuautoon, jonka suurin teknisesti sallittu massa on yli 3 500 kg, sovellettaisiin kuitenkin linja-autolle säädettyjä suurimpia sallittuja nopeuksia 80 ja 100 kilometriä tunnissa. Raskaimpien matkailuautojen suurin sallittu nopeus olisi siten jatkossakin muita henkilöautoja alempi, koska tällaiset matkailuautot perustuvat raskaammissa ajoneuvoissa käytettyyn tekniikkaan. Tarkemmat soveltamisohjeet on tulossa TraFilta myöhemmin.
……………………………………………………………………………………….
Hallituksen esitys tieliikennelaiksi perusteluineen:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_180+2017.aspx
Eduskunnan täysistunnon pöytäkirjan pääsivu PTK 74/2018 vp:
Uutiset
Matkailuautojen käyttövoimaveroon korotus 1.1.2026 11.12.2024
Asiakaspalvelu suljettu 20.12.-6.1. 9.12.2024
SF-Caravan ry pyrkii vaikuttamaan hallituksen veronkorotussuunnitelmiin 20.11.2024
Vuoden Caravan -alue yleisöäänestys 11.11.2024
Lausunto käyttövoimaverosta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 23.10.2024
Messuarvonta 2024 Lahti 17.10.2024
SF-Caravan ry hakee markkinointikoordinaattoria 14.10.2024
Muutoksia liiton toimiston puhelinpalveluaikoihin 30.9.2024
Lausunto hallituksen luonnokseen ajoneuvoverolain muuttamisesta 6.9.2024
Hintamuutoksia 2.9.2024