CARAMBA-kausi 2010 käynnistyy muuttunein säännöin
CARAMBA-kausi 2010 käynnistyy muuttunein säännöin
11.3.2010
Caramba on matkailuvaunuyhdistelmän käsittelystä kiinnostuneille karavaanareille tarkoitettua kilpailutoimintaa.
Caramba cupissa kilpaillaan miesten, naisten, ikämiesten ja aloittelijoiden sarjoissa. Ikämiessarjan alaraja on 55 vuotta. Aloittelijoiden sarjassa saa kilpailla kaksi vuotta, mutta yleiseen sarjaan on mahdollista siirtyä aikaisemminkin.
SM- ja PM-kilpailussa on myös nuorten sarja, jonka ikäraja on 25 vuotta. PM-kilpailussa on myös ikämiessarja, jonka ikäraja on 60 vuotta. Caramban säännöt ovat tänä vuonna muuttuneet siten, että kuviot 1, 6, 10 ja 19 on jätetty pois.
Taitoa vain harjoittelemalla
Caramba on taitoa vaativa kilpailu, ja taidon saa vain harjoittelemalla. Harjoittelemalla saa varmuutta yhdistelmän käyttäytymisestä, mistä taas on hyötyä jokapäiväisessä liikenteessä.
Jokaisen yhdistyksen ajotaitotoiminnasta vastaava henkilö antaa varmasti lisää tietoja caramba-harjoittelusta. Allekirjoittaneeltakin voi aina pyytää lisäohjeita.
Caramba cup
Vuosittain järjestetään neljän osakilpailun käsittävä Caramba cup. Siihen voivat osallistua sekä uudet että kokeneemmat karavaanarit. Osallistumalla kilpailuun saa kokemusta caramba-kuvioiden ajamisesta. Kilpailussa ajetaan kaksi erää, joissa on kolme ratakuviota erää kohti. Kilpailussa käytettävä vaunu on yksiakselinen ja leveydeltään 2,05 m–2,35 m ja kokonaispituudeltaan 6 m–7,20 m.
Caramba cupin kilpailuohjelma
I osakilpailu ajetaan 1. 5. Kokemäellä, ja treffipaikka on Pitkäjärven leirintäalue. Ajettavat kuviot ovat 2, 4, 8, 9, 12, 14, 15, 17, 20. II osakilpailu ajetaan 22. 5. Karjaalla, ja ajettavat kuviot ovat 3, 6, 7, 9, 11, 13, 16, 18 ja 21. III osakilpailu ajetaan 21.8. Riihimäellä ja ajettavat kuviot ovat 2, 4, 5, 6, 8, 11, 14, 18 ja 21. IV osakilpailu on vuorossa 18. 9. Loviisassa, ja ajettavat kuviot ovat 3, 5, 7, 12, 13, 15, 16, 17 ja 20.
SM-Caramba ajetaan Rajamäellä
Caramban Suomenmestaruuskilpailut järjestää Hyvinkään yhdistys 5. 6. ja treffipaikka on Vihti Park. Vuoden 2009 Suomen mestari on Helsingin Elis Bussman. SM-kilpailu on samalla karsintakilpailu Pohjoismaiden mestaruuskilpailuun.
Yhdistysten ajotaitotoiminnasta vastaavia henkilöitä pyydetään lähettämään sitovat kirjalliset ilmoittautumiset 25.5. mennessä osoitteella Olof Bussman, Rantatie 15 E 26, 10210 Inkoo.
Caramban Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään Pohjoismaisten Karavaanipäivien yhteydessä 11.–17. 7. Tomelillassa Ruotsissa. Vuoden 2009 PM-kilpailussa Suomi otti kaksoisvoiton Elis Bussmanin ja Petri Salmen johdolla. Nuorten sarjassa Suomen Ilari Lepola oli toinen. Suomen miehet voittivat joukkuemestaruuden.
Lisätietoa:
Olof Bussman
Caramba-vastaava / SF-Caravan ry:n leirintä- ja turvatoimikunta
puh. 050 5691511
Uutiset
Liittyminen nettisivujen kautta ei tilapäisesti onnistu, KORJATTU 10.7.2024
Pohjoismaisilla Karavaanipäivillä ja SF Caravan 60-vuotta juhlilla ollaan vapaasti vastuullisia! 28.6.2024
Vuoden Caravan alue 2024-äänestys 3.6.2024
Vuoden leirintämatkailuvaikuttaja 2023 24.5.2024
SF-Caravan Ylä-Savo ry:stä Vuoden yhdistys 24.5.2024
Camping Mussalo ja Camping Lomatrio Vuoden 2023 Caravan-alueiksi 24.5.2024
Liittokokous Hämeenlinnassa 22.5.2024
Kenneth Björkskog on Vuoden karavaanari 2023 22.5.2024
Liittohallitusehdokkaiden esittelyt ovat nyt luettavissa 5.4.2024